sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

JUMPSUIT







haalari H&M - laukku Balenciaga - sandaalit New Look - aurinkolasit Ray-Ban - kello MK

Ihastuin jo taannoisella Budapestin matkalla H&M:n L.O.G.G. -malliston sinikuviolliseen rentoon jumpsuittiin, mutten jaksanut sitä Budapestista alkaa sen enempää etsimään. Piipahdin yhdessä Hennesin myymälässä, josta kyseisen alunperin bongasin, muttei kokoja ollut enää tietenkään jäljellä. Näin samaisen haalarin vielä matkalla kaupungilla jonkun naisen päällä ja se jäi mieleeni. Haalareita ihailen muiden päällä, omistan itsekin yhden mustan pitkälahkeisen, mutta koen kyseisen vaatteen todella vaikeaksi jo ihan naistenhuoneessa käyntiä ajatellen. Huh, mikä homma riisua koko asu joka ikinen kerta pois, varsinkin jos siinä on napit tai joku muu systeemi. 

Odottelin ystävääni yksi päivä kaupungilla ja kun minulla oli siinä aikaa, ajattelin piipahtaa Hennesillä ihan pikaisesti. Siellä sama jumpsuit roikkui ja kokojakin oli hyvin jäljellä! Kun olimme käyneet jäätelöllä ja istuneet jonkun aikaa puistossa, ajattelin että jos nyt sovitan vain äkkiä. Haalari oli yllättävän kiva eikä edes kilometriä liian pitkä niin kuin pelkäsin. Se oli myös yllättävän helppo pukea ja riisua rennon mallinsa ansiosta. Kesävaatteita en kyllä enää ajatellut ostaa, kun nämä Suomen kesäkelitkin ovat olleet mitä ovat. Onneksi tämä pitkälahkeinen haalari menee kesällä myös viileämmillä keleillä, kun sen päälle pukee vaikka farkku- tai nahkatakin tai miksei vaikka neuleen. Ulkomailla matkustaessa kyseinen on varmasti mukava lomavaate.

Tukka on muuten taas vaalentunut auringossa ihan älyttömästi ja pitäisi mennä kampaajalle raidoittamaan uudelleen ruskealla. Ajattelin kuitenkin säästää niin hiuksia kuin rahaa vielä muutaman kuukauden ja antaa tukan olla. Kesällä voi olla vähän rennommin kaiken suhteen. Minulla on viha-rakkaus-suhde tähän vaaleampaan tukkaan, toisaalta se on helppo, kun tyvikasvu ei niin loista, mutta toisaalta usein kaipaan tummempaa tukkaa. Ei tästä kauaa ole kun tukka oli vielä näin tumma! Minusta vaalea tukka itselläni nuorentaa ja kun en kovin vanhalle näytä muutenkaan, onneksi :) Väriä lukuunottamatta muuten olen tosi tyytyväinen hiuksiini, pituus on juuri sopiva ja tukka on melko paksukin.

10 kommenttia:

  1. Tuo jumpsuit on aivan ihana! Voisin käydä katsomassa löytäisinkö sitä Oulusta :) hirveästi en viitsi kesävaatteita kyllä edes ostaa, kun edellisiäkään ole saanut käyttää vielä ollenkaan :D Suomen kesä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Samaa kangasta löytyi muitakin vaatteita (ainakin hame ja leveät housut) muttei nettikaupassa näyttänyt tätä haalaria olevan. Tänne myymälään oli varmasti vasta tullut, joten suuntaappa paikalliseen putiikkiin katsomaan :) Totta, Suomessa ei pahemmin vaikka shortseja käytetä :/ Ulkomailla onneksi on saanut käyttää kesävaatteita, vaikka ikävähän tällainen kesä on :(

      Poista
  2. Voi että miten ihana tämä jumpsuit! Minä olen kyllä ehdottomasti tämän vaatekappaleen suuri rakastaja :)) Täältä tarkkasilmäisenä bongasin myös mageen väriset kynnet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minustakin haalarit on muiden päällä upeita, mutta kun olen niin mukavuudenhaluinen :D Tämä versionon onneksi helppo ja sopii jopa mulle :D Oletpa tarkka, vähän sinistä välillä ainaisen pinkin rinnalle, vaikka olenkin superlaiska kynsien lakkaaja...

      Poista
  3. Mä hamstrasin netistä samaa kuosia jo puolihameen sekä maksimekon, nyt mietin pitäiskö toi haalarikin käydä nappaamassa. Oon toivoton! :D Ja voi tota Balenciagaa, ihan täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksimekko en nähnytkään... Ehkä hyvä niin :D Hame oli ainakin tosi ihana! Kangas on ihana :) Kyllä nyt yksi haalari vielä mukaan mahtuu ;) Minusta tämä haalari on monikäyttöinen, menee näin rennosti asustettuna kesäpäivänä ja ajattelin myös vaikka terassille (jos terassikelejä vielä saadaan..) korkojen kanssa. Ja nahkatakin kanssa haluan ehdottomasti käyttää....

      Ja kiitos, minustakin Mini City on söpö :)

      Poista
  4. Tämä on kyllä niin söpö jumpsuit! :) Itse en omista vielä yhtäkään jumpsuittia, vaikka muiden päällä aina ihastelen... Se on vähän semmoinen vaatekappale, joka on pakko sovittaa, eikä voi vaan netistä tilata, haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olet oikeassa, haalaria pitää sovittaa ehdottomasti. Hennesin alessa oli yksi ihana musta pitkähihainen haalari, mutta se oli niin hankala mun mielestä vaikka siinä oli vain yksi nappi, että sinne jäi. Olen liian mukavuudenhaluinen. Uskon, että näyttäisit upealle jumpsuitissakin kun pituuttakin sulta löytyy <3

      Poista
  5. On kyllä todella hyvän näköinen jumpsuit, sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista