lauantai 22. kesäkuuta 2013

Monaco part 2

Heippa täältä kaupunki-juhannuksen keskeltä! Eilen pääsin pitkästä aikaa kunnolla rannalle ottamaan aurinkoa, ihan parasta kesässä! Myöhemmin kävimme kiinalaisessa syömässä ja sen jälkeen päivä jatkui kaveripariskuntamme luokse ja terassille, ilta jatkuikin aamun asti.

Nyt kuitenkin palaan taas Rivieran lomatunnelmiin. Kuten kerroin, vietimme Monacossa kolme päivää kahden viikon lomastamme. Monacoon sattui saman viikonlopun ajalle Gumball 3000 autotapahtuman lopetus sekä formulakisat, joten tottakai parempi puoliskoni halusi olla paikalla, hih. Matkustimme Monacoon junalla sekä perjantaina  että lauantaina, aluksi suunnitelma oli varata hotelli, mutta formulakisojen takia se olisi ollut lähes mahdottomuus tai ainakin maksanut tähtitieteellisiä summia. Tässä tunnelmia kuvien muodossa viikonlopustamme Monacossa;




Monacossa on näyttäviä rakennuksia, ja kovasti jaksoin ihmetellä korkeille vuorille rakennettuja taloja. Olimme etukäteen lukeneet eräästä ravintolasta, jonne aivan ehdottomasti halusin! Ravintola ansaitsee ihan oman postauksensa, joten siitä lisää myöhemmin ;) 




Minä vietin näilläkin Monacon reissuilla suurimman osan ajasta Zarassa, rauhassa vaatteita katsellen ja sovitellen ;)  Toki salaa hieman ihastelin formularataa, jolla itsekin kävelin. Toivoin kovasti tapaavani Gumbaliin osallistuneen Elastisen, mutta valitettavasti Elastinen saapui paikalle vasta, kun me olimme lähdössä takaisin Cannesiin viimeisellä junalla. Harmi, sillä olin odotellut Elaa tuntitolkulla hotellin, jossa Gumbalin lopettajaiset olivat, edustalla, hih. Huomasin muuten hyvin, että suomalaiset olivat saapuneet Monacoon formuloita katsomaan, mikä siinä onkin, että usein suomalaiset tunnistaa jo kaukaa? :D






Formuloihin meillä ei ollut lippuja, mutta tosiaan kun kisat kaupungin läpi ajetaan niiltä ei voi välttyä ;) Hieman näimme aidan raosta ja kuulimme formuloiden äänet, niistä lähti todella kova ääni, ensi kerralla täytyy varautautua korvatulpilla! Tapasimme myö erään Amerikan rikkaimmista miehistä, kun hän vaimoineen sattui samaan kahvilaan ja pöytään kanssamme. Mahtavia kokemuksia kerrassaan! :)

6 kommenttia:

  1. Ihania maisemia! Ranskan Riviera on kyllä sellainen lomakohde, johon haluan ehdottomasti vielä joskus päästä. Harmi vain, että sinne matkat & siellä hintataso ei ole sieltä halvimmasta päästä!:) Tuolla on varmaan jotenkin sellanen ihanan "hienostunut" ilmapiiri, tai sellainen mulla tulee ainakin ekana mieleen..?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, tosin Monaco ei kyllä Cannesille pärjännyt missään suhteessa :) Monacolaiset taisivat kyllä olla aika "hienostuneita" :D Mä en oikein ymmärrä, mistä ihmisillä on käsitys, että Rivieralla olisi hirmu kallista, et ole muuten ensimmäinen joka sanoo :D Mielestäni matka ei ollut kovinkaan kallís, toki meillä oli vuokra-asunto, joka on hotellia halvempi. Ruoka ravintolassa ei ole sen kalliimpaa kuin muissakaan paikoissa ja esim. bussilla liikkuminen on lähes ilmaista :)

      Poista
  2. Kiitos, nyt iski matkakuume ;)

    http://seisonmaailmanreunalla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Monaco olisi tosiaan upea paikka lomailla :) tämän vuoden lomakiintiö taitaa olla itselläni Mallorcan jälkeen täynnä, mutta ehkäpä sitten ensi vuonna.. Kaunis asu ja taas tuo upea statement! :)



    http://petitelivingmaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä Monacoa matkakoheeksi suosittele, muutama päivä lomasta on ihan mukavaa viettää tuolla, mutta esim. paria viikkoa en lähtisi olemaan :D Suosittelen mielummin Cannesia tai Nizzaa, niistä pääsee kätevästi Monacoonkin :)
      Sinähän olet kova reissaaja! :) Me käydään vain kerran vuodessa pidemmällä reissulla ja siihen meneekin koko vuoden matkabudjetti :D

      Poista