lauantai 12. lokakuuta 2013

Sunny Saturday


Tänään vietimme päivää ihanassa pääkaupungissamme, Helsingissä. Lähdimme aika ekstemporee poikaystäväni vanhempien seuraksi. Silakkamarkkinoilla oli tietenkin pakko piipahtaa muikkuja syömässä ja muutamilla kaupoillakin kävin sillä aikaa, kun muut olivat Stockalla Hulluilla Päivillä, itse en sinne tungokseen mielelläni lähde! Olen nykyään aika laiska vaatekaupoilla kävijä, ja tiedän oikeastaan aina mitä menen ostamaan, harvemmin menen muuten vain katselemaan. Helsingissä tykkään ihan vain kävellä ympäriinsä, syödä hyvin, katsella ihmisiä, käydä Tuomiokirkolla... Niin ihana kaupunki! Aivan uskomatonta myös, että lokakuussa on näin lämmin, koko päivän aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, trenssissäkin tuli kuuma! Syksy on todellakin nyt parhaimmillaan, puiden lehdet ovat niin älyttömän kauniita, että kukaan ei varmaan kohta jaksa enää kuunnella, kun hehkutan niistä ;) Kotiin palasimme alkuillasta, ja loppuilta meneekin ihan kotisohvalla, mutta mikäs sen parempaa. Päivän asuun palaan vielä myöhemmin, sillä minulla oli päällä jotain itselleni ennennäkemätöntä ;)

4 kommenttia:

  1. Olisipa kyllä ihana päästä itsekin Helsinkiin useammin! Tulee käytyä niin harvoin. No ehkä nyt kun on "oikeissa töissä", niin raaskii ehkä hieman useammin ostaa ne lentoliput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on kyllä ihana kaupunki! :) Itse olen alkanut jo huvikseni katselemaan töitä ja kämppiä sieltä :D Me onneksi asutaan sen verran lähellä ettei matka ole juuri mitään, äkkiä autolla pääsee :) Ollaan joskus mietitty Janin kanssa, että jos asuttaisiin siellä puolen Suomea, ei siitä tulisi mitään, kun vähintään kerran kuussa pitäisi Helsinkiin päästä :D Kuulostaa omaan korvaan niin hassulta, että lentäen Helsinkiin, mutta varmasti taittuu matka mukavasti ja nopeasti niin :) Mun pitäisi sen sijaan joskus tulla sinne päin Suomea, ei olla koskaan niin ylhäällä käyty!

      Poista
  2. Hih eikä, ollaan näköjään otettu tänään melkein samassa paikassa asukuvia!!:P Ihana asu kyllä ja upea Lily!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eikä ihan mahtava sattuma! Vielä parempi, jos oltais oltu samaan aikaan! :D Kiitos :)

      Poista