lauantai 16. marraskuuta 2013

New from Henri Lloyd




Minäkin päädyin hankkimaan monien suosiman Henri Lloydin Knighton -talvisetin, eli pipon ja kaulaliinan. Pipoa olen ehtinyt esimerkiksi upean Jennan kuvissa ihailla. Paljon on näkynyt näitä tummansinisinä, joka olisi ollut aivan ihana, mutta itse päädyin tällä kertaa mustaan. Yritin ensin etsiä kyseisiä nettikauppojen syövereistä tuloksetta. Lopulta otin yhteyttä Helsingin Henri Lloydin myymälään Facebookin kautta, josta sain todella ystävällisen vastauksen nopeasti. Lähettelimme viestejä puolin ja toisin, ja liikkeestä luvattiin setti minulle postiennakolla lähettää, mikäli en sitä muualta saa käsiini. Aivan mahtavaa ja ystävällistä palvelua :)

Kuitenkin samana päivänä kipitinkin töiden jälkeen kiireen vilkkaa paikalliseen liikkeeseen, joka Henri Lloydin tuotteita myy, jotenkin olen kai niin tottunut jo siihen, ettei täältä asuinkaupungistani aina saa mitä etsii, etten voinut kuvitellakkaan, että tällä kertaa tärppäisi. Kaulaliinan löysin heti hyllystä, mutta pipoa jouduin mennä kysymään myyjältä, kuin sattuman kauppaa uusi erä oli juuri hetki sitten liikkeeseen saapunut, ja sain omani suoraan paketista! 

9 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo setti! :) Mikä liike Helsingissä myy Henri Lloydia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Henri Lloydilla on Helsingissä oma liike, joka löytyy osoitteesta: Kasarmikatu 46.
      Lisäksi ainakin Stockman myy Lloydin tuotteita :)

      Poista
  2. Upeannäköinen setti! Tykkäilen kovasti tyylistäsi :)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää Anne! :) Ja ihanaa, kun vielä puolessa välissä marraskuutakin on ollut tarvetta aurinkolaseille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ja kiitos vaan sinulle taas inspiraatiosta! :) No arvaa olinko onnellinen kun sain piiitkästä aikaa kaivettua aurinkolasit käytöön?! :D Ei ole pahemmin aurinkoa täällä näkynytkään sitten syyskuun.

      Poista
  4. paljonko tuo setti maksaa yhteensä? :) oisin halukas hankkimaan itsellekin tuommoiset!

    VastaaPoista
  5. tai paljonko pelkkä pipo maksoi?

    VastaaPoista