maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lempparishortsit ja Upea Kesä


Mukavaa maanantaita! Täällä ollaan palattu taas viikonlopun jäljiltä töihin, ja nyt voikin alkaa odotella juhannusta, luvassa kolme päivää vapaata! Juhannuksen aion ottaa aivan levon kannalta ja mitään sen suurempia suunnitelmia ei ole. Oletteko te lähdössä mökille juhannusta viettämään, vai mitä on ohjelmassa?

Kaikki täyttä päivätyötä tekevät ja samalla blogia kirjoittavat varmasti tietävät, kuinka haastavaa nämä kaksi asiaa on yhdistää. Itselläni ainakin asukuvien ottaminen arkipäivisin on lähes mahdottomuus - töiden jälkeen on väsynyt ja nälkäinen, vaatteet ovat jo ihan kurtussa koko päivän istumisesta, asut ovat niin tavallisia, että ovatko ne edes kuvaamisen arvoisia (?) ruokakauppaankin pitäisi mennä, kavereiden kanssa ehtiä kahvitella ja tietenkin kuville tulisi myös löytää hyvä tausta, sekään ei ole aina helppoa.. Siinä nyt muutama syy, miksi asukuvia ei tule arkena juurikaan otettua. Monilla on varmasti vielä sekin ongelma ettei kuvaajaa ole aina käytettävissä. 


 Viime viikolla kuitenkin halusimme edes kerran viikolla ottaa kuvia, sillä Suomessa on tällä hetkellä niin uskomattoman kaunista! Monesti sitä näkee ulkomailla upeita maisemia ja jotenkin unohtaa kuinka kaunista Suomessakin on, maisemiin turtuu kun niitä päivittäin katsoo. Meillä on upeat meret ja rannat, lisäksi tähän aikaan vuodesta kukat kukkivat kauniisti. Minun ei tarvitse mennä kuin "takapihalle" ja pääsen ihailemaan mitä upeinta kukkaloistoa, josta on nyt otettava kaikki ilo irti! Iän myötä olen oppinut katsomaan myös tätä asuinkaupunkia ihan uudesta kulmasta, onhan täällä kauniita paikkoja, puistoja, veneitä ja merta.


Tässäpä siis näytille yksi tavallinen arkiasua, jossa viihdyin todella hyvin. Yksinkertainen toimii aina, joten usein aamulla päälle puenkin valkoisen puseron shortsejen tai hameen kanssa. Harmi kun kuvissa ei näy, mutta tuona päivänä minulla oli asusteena Tory Burchin ihanat korvikset, jotka sain syntymäpäivälahjaksi viime kesänä, ja ranteesta löytyi Massimo Duttilta hankittu uusi nahkainen rannekoru. 

Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan pukeutua töihin miten vain, eikä minun tarvitse käyttää tylsiä suoria housuja tai kiristäviä kynähameita, joissa en tuntisi itseäni kotoisaksi ollenkaan. Kesällä voin siis huoletta olla töissä shortseissa, toki joku raja on oltava enkä missään naruolkaintopissa tai minishortseissa töihin lähtisi. 


pusero & shortsit Zara - laukku Louis Vuitton - rannekoru Massimo Dutti
kello Michael Kors - aurinkolasit Ray-Ban - ballerinat Texto

Zaran vaaleanihreät  rennot shortsit ovat muuten ehdottomat lempparini, ostin ne vuosi sitten Cannesista, kun ensin olin pari viikkoa shortsejen ohi kulkenut, lopulta niitä sovitin, mutta edelleen epäilin.. Onneksi shortsit kuitenkin ostin, sillä niitä tuli viime kesänä käytettyä aivan älyttömästi ja luulenpa, että saavat paljon käyttöä myös tänä kesänä, mikäli säät sallivat!

18 kommenttia:

  1. Musta tuntuu että mä niin toistan itseäni, mutta jälleen kerran, superkiva asu! Toi on niin totta kaikki mitä sanoit arkiasujen kuvaamisesta ja sen mahdottomuudesta! Vaikka aamulla olisikin kiva olo, illalla ei edes ymmärrä mitä rytkyjä sitä tuli aamulla päälle heitettyä - varsinkin kun usein menen töistä suoraan salille ja ne aamun vaatteet on myttynä salikassissa, ei paljon kuvailla, ei :D Onneksi kesä ja lomat ja reissut tulee, ja ehkä se kuvaaja-raukkakin siinä vieressä käytettävissä useammin.. :D Löysin muuten ihanat raitashortsit Zarasta viikonloppuna, ja sun rohkaisemana suljin silmäni polvieni suhteen ja ostin ne! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun kommentoit!! :) Tämä on muuten aika samisasu tuon edellisen kanssa, vaan shortsit ja laukun/kenkien väri vaihtunut :D Mulla ei kyllä työasut eroa muusta pukeutumisesta, vapaa-ajalla vaan mietin ehkä vähän tarkemmin asut ja käytän maksihameita (nekun ei töissä mulla ole oikein käytännöllisiä) mutta onnellinen olen, että saan pukeutua rennosti :) Lomalla ehtii kyllä ihan erilailla kuvailla ja muutenkin koko touhuun on enemmän inspistä, lomaa siis odotellessa! :)

      Jee mahtavaa, kuten sanottu, kaikki on vain korvien välissä! :) Zarassa olikin ihania (raita)shortseja, innolla odottelen, että nähdään niistä kuvaa ;)

      Poista
    2. Hihii, jossain vaiheessa tulossa on! :) Tekisi mieli kuvata ostoksia ihan yksikseen, koska asukuviin niiden kanssa tulee varmaan olemaan vielä piiitkä aika, ellei juhannus tässä lämmöksi muutu…! :)

      Poista
    3. Joo kuvaile ihmeessä, mä tykkään älyttömästi katsella muilla ostospostauksia, itse en vaan ehdi/viitsi usein ostoksia erikseen niin kuvata, vaikka haluaisin kyllä :/

      Poista
  2. Kivan näköiset noi shortsit! :) Ootko muuten ollut tyytyväinen tohon säädettävään hihnaan? Saan viimein kotiuttaa Pocheten, ja mietin kumman hihnan ottaisin kaveriksi jossain vaiheessa :)
    Täällä juhannusta vietetään niinkin hurjasti, kuin töissä yövuorossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja ehdottomasti säädettävä hihna! Mullahan oli aluksi se ei säädettävä malli, mutta se oli aivan liian pitkä ja sille ei tullutkaan käyttöä, onneksi sain sen heti myytyä (meni huuto.netissä alle tunnissa) ja hankittua tämän säädettävän mallin tilalle :) Minkäs kuosinen Pochette sinulle on tulossa? :) Ja meneehän se juhannus niinkin ja saa vielä plussana hyvät rahat!

      Poista
    2. Monogram! Kauheesti haluttais damier azurkin, mutta ehkäpä sitten ensi kesäksi.. :-) Oon kyllä itsekin säädettävän hihnan kannalla, vaikka hinta kirpaseekin! :)

      Poista
    3. Mono on minunkin suosikkikuosi! :) Ei säädettävä hiha ole kuin himpunverran kalliimpi, kallishan se on jokatapauksessa, mokoma nahkanpala, mutta maksaa itsensä varmasti käytössä takaisin :)

      Poista
  3. Heipsan! Olen hankkimassa aurinkolaseja, ja nyt kyselisinkin että minkä malliset ovat nuo Ray-Banit sulla tässä postauksessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihan perus Aviatorit, 58-kokoisilla, vihreillä linsseillä. Ihan parhaat, suosittelen! :)

      Poista
  4. Ihana Anne ja ihana asu! Tuo Zaran toppi on niiin mahtava, minullakin joka toisessa asussa yllä. On pitänyt kommentoida ties kuinka moneen viimeisimpään postaukseesi ihastellen niin laukku-uutukaistasi kuin kauniita loma-asujakin, mutta kiireessä on unohtanut. Kaikki tässä samaan syssyyn siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kerralla kaikkeen! :) Toppi on superkiva, löysin Aleksanterinkadun myymälästä ihan sattumalta tuon samaisen mustana, pakko oli napata mukaan, kun koko löytyi! Ehkä tuo valkoinen saa nyt välillä huilata ;) Olen pessytkin puseron jo monta kertaa, mutta hyvänä säilyy, hinta-laatu siis kohtaa!

      Poista
  5. Ihan samoja ajatuksia mulla bloggaamisesta, se on just niin! Mutta silti harrastus on niin rakas, ettei kokonaan voi jättääkään. Töiden jälkein ei todellakaan ole freshein olo ja sillä hetkellä vaatteetkaan ei tunnu enää niin hyvältä vaihtoehdolta kun aamulla jne..

    Olen itse huomannut saman, että iän myötä alkaa katsolla omia kotikulmiakin paljon erilaisemmalla silmällä. Yksi ilta oltiin mieheni kanssa ilta-ajelulla ja löydettiin paikkoja jossa kumpikaan ei ollut koskaan käynyt Jyväskylässä. Mutkien takaa löytyykin upeita venesatamia jne. Ja me ollaan sentään molemmat asuttu täällä koko ikämme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en usko, että kukaan kuka ei blogia kirjoita edes ymmärtää, kuinka paljon aikaa se vie. Mutta rakas harrastus ja kenelle puhuisin päivät pitkät laukuista, jos en täällä? :D Täytyy ottaa kuvia sitten silloin (harvoin) kun siihen aikaa löytyy :) Ja joo, mä kiskaisen usein aamulla päällä mitä ensimmäisenä eteen sattuu, harvemmin mietin illalla vaatteita valmiiksi, joskus asu onnistuu yleensä ei :D

      Heh, eikä ihan mahtavaa! :D Matkailu avataa, heh!! Mä oon nyt tullut siihen tulokseen, ettei tässä kaupungissa ole se vika, vaan näissä ihmisissä jotka täällä asuu...

      Poista
  6. Oi että olet upea! :) Ja tuo toppi on kyllä tosi kivannäköinen, onko se Zaran women mallistoa vai? Josko sitä ensi viikolla rohkenisi vapaapäivän kunniaksi Helsinkiin ja alennusmyynteihin hieman piipahtamaan.

    smallthingselina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ei kyllä töiden jälkeen ole kovin upea olo, heheh :D Toppi taitaa olla juurikin women mallistoa! Käytkö ihan keskustassa Zarassa vai jossain muualla? Itse tykkään eniten Itiksen Zarasta, sillä se on paljon siistimpi kuin Aleksanterinkadun kaaos Zara.. Mutta löysin kyllä tuolta sotkupesästä tuon samaisen puseron mustana, mutta en muista nähneeni valkoisia..

      Poista
  7. Onpas kiva asu ja olet taas niin kauniina! :) Tuo uusi (?) banneri on myös tosi kiva, tuo laukkukuva erityisesti on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Zandra! :) Työpäivän jälkeen ei ole tosiaan parhaimmillaan, mutta taitaa nuo aurinkolasit pelastaa :D

      Ja kiitos, bannerin tein juuri eilen, kiva että huomasit! :) Tekstiin en ole ihan tyytyväinen, mutta olkoon :D

      Poista