sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Saturdays Outfit



 Lauantaisin on aikaa istuskella rauhassa kahvilassa, varsinkin syksyisin ja talvisin ulkona kahvilla käynti kuuluu viikonloppuun. Kahville lähdin mukavassa Mangon mekossa, jonka asustin vuodenaikaan sopivaksi paksujen sukkahousujen ja kaulaliinan avulla. Olen ennenkin tainnut sanoa, että vaikken kylmistä vuodenajoista juurikaan välitä, niin se hyvä puoli sentään on, että voi käyttää huiveja. Huivilla saa helposti muutosta asuun ja kaiken lisäksi ne lämmittävät ihanasti. Acnen huivi oli aurinkoisella säällä vielä hieman liikaa ja se saikin suurimman osan ajasta pysytellä laukussa. Huivi on kyllä aivan ihanan muhkea, ei niitä turhaan hehkuteta joka paikassa! Ihmeellisesti nämä säät vaihtelevat, alkuviikosta teki mieli pukea toppatakki ja nyt taas huivi oli liikaa. Tällainen lämmin syksy kyllä sopii minulle loistavasti, mielelläni käytän vielä suosikkitakkiani ja mekotkin menevät mainiosti sukkahousujen kanssa. Minä en muuten koskaan osta sukkahousuja normaalilla hinnalla, vaan bongailen niitä alesta usein joko Lindexiltä tai Seppälästä.

Tässä asussa viihdyin todella hyvin, naisellinen mekko sai vähän asennetta biker-nahkatakista ja Wayfarer -aurinkolaseista, jotka ovat myös tärkeä asuste ja vaikka Aviatoreiden kanssa asun yleisilme olisi ollut aivan erilainen. Sama mekon ja nahkatakin combo eri asusteilla onkin näkynyt jo täällä



Jalassa myös hieman jotain uutta, sillä aiemmin viikolla sain Mango outletista tilatut nilkkurit. Halusin sirot nilkkurit pienellä korolla lähinnä mekkojen ja hameiden kaveriksi, ja onnistuinkin löytämään aitonahkaiset juuri haaveilemani näköiset nilkkurit hyvällä hinnalla. Kenkien kanssa samassa paketissa tuli kaksi puseroa, joten postikulut olivat ilmaiset, lisäksi tuolloin sai vielä jo ennestään edullisista hinnoista 15% alen, hyvä diili sanon minä! Kengät ovat niin mukavat jalassa paksun ja melko matalan korkonsa ansiosta, että näillä voi töihinkin mennä, yleisesti kun korot eivät oikein omalle työpaikalleni sovellu.


mekko Mango - nahkatakki Zara - huivi Acne - laukku Céline - nilkkurit Mango - aurinkolasit Ray-Ban

21 kommenttia:

  1. Wau aivan tosi upea asu! Tyylikäs ja superchic :* kivaa loppuviikonloppua Anne :)

    VastaaPoista
  2. Näytät taas todella hyvältä ja asu on niin tyylikäs! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva asu! Itsekin olen visioinut nahkatakkiani käytettäväksit tuon tyylisten mekkojen kanssa ja nyt hoksasin, että sukkikset + paksu huivihan ovat loistava tapa tuon lookin hyödyntämiseen vielä näin hieman viileämmillä ilmoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä itse asiassa ostin takin alunperin mekkojen kaveriksi, mutta sopii kyllä ihan kaikkeen muuhunkin :) Menee tosiaan loistavasti vielä mekot sukkisten ja huivejen kanssa, joten päälle vain vielä kun voi!! ;)

      Poista
  4. Wautsi wau mikä mimmi ;) Näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
  5. Toi mekko sopii sulle kuin valettu! Kävin itsekin sitä kurkkaamassa ja sovitinkin, mutta ei se oikein napannut :) Ihailen sitä nyt näin kaukaa vain :D

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekosta tykkään älyttömästi :) Harmi ettei sitten sinulla ollutkaan hyvä, kaikki ei vain kaikille tosiaan istu ja usein itsekkin ihailen muilla juttuja, jotka eivät sitten valitettavasti itselle käy :/

      Poista
  6. Aivan ihanat nuo nilkkurit! Tilasin Acnen huivin kaikkien hehkutuksien innoittamana, mutta valitettavasti materiaali kutitteli ikävästi kaulaani. Huivi lähti palautukseen. Täytyypä tsekata vielä noi nilkkurit. :) T. Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jutta! Kiitos, nillkurit olivat kyllä hyvät kävelläkkin, loistolöytö siis! :) Outletista koot menevät usein äkkiä, eli kannattaa olla nopea! Voi harmi juttu että huivi kutitti, monet huvithan juuri villaa ovat - ehkä joku villasekoite huivi voisi olla parempi? :)

      Poista
  7. Looking great Anne! Can you share your sunglasses details? I know it's ray bans 2140 because it does look like one, am i correct? Anyway, what size are those? Look good on you and it's making me want to get one. Thanks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot! :) Yes, that's correct, my Ray-Bans are the regular Wayfarer size 50, hope this help! :)

      Poista
  8. Hei, olen aiemmista puheistasi ymmärtänyt, että teet toimistotyötä. Miksei korot tällöin soveltuisi töihin? Vai olenko ymmärtänyt väärin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Juu kyllä teen toimistotyötä, mutta työskentelen pienessä firmassa, joten muutakin "saa" välillä tehdä. Toisinaan joutuu kantamaan painavia tavaroita, joten en ihan korkokengät jalassa lähtisi kantelemaan.. Lisäksi olen töissä miesten kanssa ja en oikein sovellu joukkoon liian päntättynä ;) Toki voin pitää töissä oikeastaan mitä haluan, mutta mukavuus vie kyllä voiton! :) Toisaalta en voisi kuvitellakkaan itseäni pukeutumaan päivästä toiseen jakkupukuun ja korkoihin, joten olen oikein tyytyväinen, että voin mennä töihin vaikka Converseissa, harvemmin sitä muutenkaan korkokenkiä käytän.

      Poista
  9. Ihana asu! Ja toi sun laukku... kuola valuu :D

    VastaaPoista