lauantai 29. marraskuuta 2014

Mango Order

Monissa liikkeissä oli tosiaan eilen Black Friday, eli todella hyviä tarjouksia. Mangolla on koko viikonlopun ajan kaikista tuotteista 30% alennus, joten halusin vielä tästäkin teille erikseen vinkata! Itse olin ehtinyt odottaa Mangon aleja jo monen viikon ajan, ja ostoskorissa tuotteet olivat pyörineet pitkän aikaa, päivittäin kävin niitä katselemassa, mutta maltoin mieleni, sillä tiesin, että ihan varmasti pian joku alennuskamppis tulee. Onneksi odotin, sillä nyt sain tilauksesta sievoisen summan säästettyä. Minun oli tarkoitus pitää shoppailulakkoa loppuvuoden, mutta totta puhuen ajattelin heti, että mikäli Mangolla alet tulevat tänä aikana, tilaan tuotteet ja onhan sekin tietynlaista säästämistä, että ostaa tuotteet aleprosenteilla, jotka olisi hankkinut muutenkin normaalilla hinnallakin ;) Kokeillaan sitä ostoslakkoa sitten tammi- ja helmikuu, silloin alkavatkin jo matkat painaa päälle, joten motivaatiosta säästämiseen ei ole puutetta. Toisaalta olen tässä lomassa säästänyt ihan perusarjessa, pohtinut entistä tarkemmin mitä ruokakaupassa ostan, hankin aina edullista kosmetiikkaa (postausta aiheesta tulossa), säästää voi monin eri tavoin, ja itse koen olevani tietyissä jutuissa todella pihi, ehkä tähän koko aiheeseen voisi palata joskus myöhemmin ihan omassa postauksessaan.
Tilaukseen lähti kaksi neulemekkoa, joita olenkin ennättänyt etsiä jo jonkun aikaa. Neulemekko on helppo vaate töissäkin ja erilaisilla huiveilla asustettuna yksinkertaisen mekon ilme muuttuu helposti, tai sitten näiden kanssa voisi pukea vaikka karvaliivin. Tilasin lähes samanmallisen mekon niin mustana kuin harmaana, ja Mango Outletin puolelta vielä luonnonvalkoisen, outletissa on myös viikonlopun ajan kaikki tuotteet -60%! Olen joskus omistanut vastaavan mekon harmaana ja käytin sitä todella paljon, joten luulenpa että nämä mekot tulevat pelastamaan monet (työ)aamut, ja mikä parasta hintaa näille ei alennuksen jälkeen juurikaan jäänyt, n.14€/kpl, mutta materiaali sen sijaan kohdallaan (78% puuvillaa, 22% polyamidia). Tällaisista ihan perusvaatteista sitä tuntuu olevan aina eniten pulaa.

Kuviolliseen hameeseen ihastuin älyttömästi tätä postausta tehdessäni, joten nyt hyvällä alennuksella pitkän pohdinnan jälkeen päätin sen tilata. Joku hameessa viehätti niin etten saanut sitä mielestäni, ja keksin monia asuyhdistelmiä sen ympärille. Hameen kaveriksi mukaan lähti luonnonvalkoinen ohut pooloneule, koska en ole varma tulenko poolosta tykkäämään, ajattelin hankkia jonkun edullisen yksilön, tälle jäi alennuksen jälkeen hintaa n.7€ ja materiaali suurimmilta osin puuvillaa tässäkin. Tämä onkin usein hankala combo, kun vaate ei saisi maksaa paljoa, mutta materiaalista olen älyttömän tarkka.

Se mitä kaikista eniten halusin tilata oli nuo beiget aitoa mokkaa olevat korolliset nilkkurit, täydelliset! Niin unohdetaan nyt se, että juuri kerroin eteisen pursuavan kenkiä, kröhöm... Pohdin kuitenkin onko järkeä tilata kenkiä keskellä talvea, sillä ajattelin niitä lähinnä kevät käyttöön. Itse hankin kuitenkin seuraavan kauden juttuja hyvissä ajoin, joten ajattelin että miksikäs ei, ja itselläni kun alkaa katse olla jo kevättä kohden, vaikkei talvi ole vielä kunnolla alkanutkaan. Minulla on monia Mangon kenkiä ja olen tykännyt niistä kaikin tavoin, joten uskon, että nämäkin istuvat jalkaan hyvin. Tuskinpa maltan kevääseen asti näiden käyttöönottoa odotella kuitenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti