maanantai 23. helmikuuta 2015

(epä)Onnekas Sisustaja

Huoh, en oikein tiedä mistä tämän tarinan aloittaisin, sen verran on ollut mutkia matkassa uutta sohvapöytää hankkiessani. Olen tainnut mainita, että sisustaminen on minulla ikuisuusprojekti, toisinaan en juuri välitä koko asiasta, mutta sitten kun inspiraatio iskee, se iskee. Aloinkin muutama viikko takaperin etsimään meille uutta sohvapöytää oikein tosissani, jostakinhan se täytyy aloittaa, sunnitelmissa olisi näillä näkymin kesällä uudistaa olohuonetta kirjahyllyjä ja tv-taso myöten. Hankittuani uuden kannettavan tietokoneen, jota toisinaan käytän olohuoneen pöydällä, tuntui vanha 50x50cm pöytä liian pienelle, eikä sen ulkonäkö ole koskaan miellyttänyt, en vain ole aiemmin saanut asialle tehtyä mitään.


Ensin tilasin tuon Lyon -merkkisen sohvapöydän *Ellokselta. Pöytä oli juuri sellainen mistä olin haaveillut, koko oli juuri etsimäni - 66x66cm, lisäksi väri oli mitä halusin, valkoiset jalat ja harmaanruskea kansi. Sain pöydästä lähetysvahvistuksen ja innolla odotin uutta pöytää kotiin... kunnes sain tökerön tekstiviestin ilman minkäänlaista pahoittelua, että pöytä on loppu eikä sitä ole minulle tulossa. Täytyy sanoa, että palvelu oli tässä tilanteessa niin surkeaa, etten taida hetkeen Ellokselta enää mitään tilata, vaikka aiemmin olenkin ollut tuotteisiin ja nettikauppaan tyytyväinen. Otan välillä tosi raskaasti tällaiset asiat, vaikka kyse on kuitenkin jostain niinkin "turhasta" kuin sohvapöytä. Ymmärrän ettei sille mitään voi, että tuotteet loppuvat, en vaan voi tajuta miksi ne ovat silti viikkoja loppumisen jälkeen edelleen nettisivuilla tilattavissa? Asiakkaana olisin toivonut pahoittelua asiaan ja ehkäpä hyvitykseksi vaikka pientä alennusta seuraavasta tilauksesta. Laitoin asiakaspalautetta asiasta, mutta minkäs tilanteelle enää voi. Kuitenkin jäi tosi paha maku suuhun kyseisestä nettikaupasta.

Pöytäpettymyksen jälkeen kävellessäni kaupungilla erään sisustusliikkeen ohi huomasin ikkunassa reippaalla alelapulla varustetun Sasu´s Playhousen valkoisen pöydän rottinki hyllyllä. Ihastuin pöytään ensi näkemällä ja alle puoleen normaalihinnnasta alennettu hinta ei kyllä haitannut. Etsin kuitenkin hitusen isompaa pöytää, tämän koko oli nimittäin täysin sama kuin entisen pöytämme. Olin myös ajatellut, etten huoli ihan näin valkoista pöytää, vaan kansi tulisi ehdottomasti olla ruskea. Päätin siis unohtaa pöydän, vaikka pakko myöntää, että kävin sitä vielä useamman kerran liikkeen ikkunassa ihailemassa ja pohtimassa, josko kuitenkin...

Ei pitäisi lähteä merta edemmäs kalaan, sillä ihan kävelymatkan päässä kotia löytyy ihana huonekalukauppa, jossa en ollut aiemmin koskaan käynytkään, sinne siis suuntasin seuraavaksi. Mukava miesmyyjä kuunteli kriteerini pöydän suhteen tarkasti ja alkoi heti esittelemään sopivia vaihtoehtoja. Ihastuin Lind sarjapöytään, jossa oli kaksi pikkupöytää. Sarjapöydät ovat tällä hetkellä kovassa suosiossa ja itseäni miellytti varsinkin monipuolisuus - pöytiä pystyy käyttämään yhdessä, vaihtamaan paikkaa ja tilan puutteessa pienempi pöytä menee isomman alla. Näissä pöydissä myös sävy oli juuri mitä halusin, koot olivat täydelliset olohuoneeseemme ja hintakaan ei ollut todellakaan paha. Ajattelin, että onni onnettomuudessa etten Elloksen pöytää koskaan saanut, sillä nämä ovat paljon paremmat ja erikoisemmat. Näitä pöytiä ei liikkeessä paikan päällä ollut, mutta muita huonekaluja samasta sarjasta kuitenkin, niin sävyn ja tyylin näki livenä. Nämäkin pöydät menivät tilaukseen ja toimitusajaksi luvattiin parisen viikkoa. Ikäväkseni ei sitten mennyt ihan nappiin näidenkään kanssa ja sain parin päivän päästä soiton, ettei pöytiä enää ole saatavilla. Niin eipä tietenkään, jotenkin osasin jo odottaa tätä. Tällä kertaa puhelimessa ollut naismyyjä pahoitteli kovasti ja kertoi vähän vastaavia pöytiä olevan tulossa kesämallistoon. Täytyy sanoa, että vaikka harmittikin kovasti taas mönkään mennyt pöydän hankinta, ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kun sain ystävällisen pahoittelun asiaan. Sovimme myyjän kanssa, että käyn katsomassa tulevaa mallistoa myöhemmin katalogista ja pohdimme pöytiä kesällä uudelleen. Aion myös ehdottomasti kääntyä saman myymälän suuntaan muita huonekaluja hankkiessani, sillä valikoima oli täysin makuuni ja liikkeessä sai oikeasti palvelua.

Tässä vaiheessa pöydästä oli tullut jo sen verran pakkomielle minulle, että soitin heti saatuani tiedon sarjapöytien loppumisesta toiseen liikkeeseen, jonka ikkunassa olin valkoista Sasu´s Playhousen pikkupöytää ihaillut. Pöytää ei ollut onnekseni kukaan ehtinyt käydä ostamassa, vaikka itse ennätin lähemmäs pari viikkoa sitä putiikin ikkunassa katsella. Mukava myyjätär lupasi varata sen minulle ja kiirehdin heti töiden jälkeen myymälään. Nyt se on sitten olohuoneessamme, heti perjantai-iltaisella pääsi paikalleen. Koko ei nyt sitten suurentunut ollenkaan entiseen, mutta ulkonäkö sen sijaan kyllä. Uskon kuitenkin tämän pöydän olevan vain väliaikainen ratkaisu, ja tulen hankkimaan sarjapöydät kesällä, sen verran niihin ihastuin. Ajattelin kuitenkin tällaiselle pikkupöydälle olevan käyttöä muuallakin kuin olohuoneessa, joten tarvittaessa voin siirtää sen vaikka eteiseen "laukkupöydäksi". Olisin varmasti katunut, mikäli en olisi tätä pöytää ostanut, sillä olisi ollut melkein rikollista jättää näin hyvässä tarjouksessa ollut pöytä ostamatta. Toisaalta epäonni kääntyi tällä kertaa myös onneksi, sillä tämä pöytä lähti kotiin niin suurella alennuksella ettei hinnaksi jäänyt kuin 90 euroa!

Onko teillä ollut vastaavaa epäonnea tai onnea huonekalujen kanssa?

12 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, anteeksi, sähläsin ja postin vahingossa kommettisi!!!! :( Mutta joo, olen täysin samaa mieltä, toisinaan tuntuu, että kaikilla tulisi olla samat huonekalut, mitkä sitten joka blogissa ja Instagramissa vilkkuvat, yksilöllisyydesta viis, toisaalta ehkä monilla on vain täysin sama maku. Ajattelin itsekkin ensin suunnata Ikeaan, tv-tason ym. suhteen, mutta tulin toisiin aatoksiin, haluan jotain täysin muuta, jotain yksilöllisempää :) Ehkäpä yksi syy, että ihastuin sarjapöytiin niin oli se, etten ole nähnyt tuollaisia juuri missään (vaikka tosiaan myyjä kertoin näiden olevan suosiossa nyt) ja muotoilu miellyttää älyttömästi omaa silmääni :) Mutta tuo sinun pöytä vasta kekseliäs olikin, vau! :) Toisaalta vaikka haluaisin koko asunnon uusiksi tällä sekunnilla, niin on kivempaa etsiä itselle täydellisiä huonekaluja ihan rauhassa :)

      Poista
  2. Voi ei mikä tuuri! Minä olen vähän liiankin tarkka sisustamisen kanssa joskus. Tiedän mitä haluan ja sillä on sitten hintaa ihan liikaa. Meillä haettiin moni asia Ikeasta ja hiljalleen teetetään puuhuonekalut mittojen mukaan. Kun on rahaa koska ei se halpaa ole, mutta on uniikka ja meidän näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä huono että hyvä tuuri! :D uo pötä oli ihan älyttöässä alessa! Mutta nuo sarjapöydät kyllä meille vielä tulee. Se on totta, että hinta tulee vastaan valitettavasti :( Toisaalta itse huomasin, että esim. juurikin Sasu´s Playhousella on minun makua miellyttäviä huonekaluja, jotka eivät ole älyttömiä hinnaltaan. Toisaalta aion myös huonekalujen suhteen suosia tuota paikallisa liikettä, siellä saa henkilökohtaista palvelua, jota arvostan, epäilen ettei Ikeassa niinkään taida saada :D Se vasta parasta olisikin kun saisi teetettyä mitä haluaa!! :) Ei varmasti ole joo halpaa lystiä. Mutta olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee, koko elämä aikaa sisustaa :)

      Poista
    2. Haha, olenpas mä tänään tarinatäti, koska tähän huonekalujen teettämiseenkin mulla on yksi hyvä tarina olemassa: teetettiin eräällä kotipaikkakunnan "julkkis"puusepällä meidän ruokapöytä massiivitammesta. En ole koskaan nähnyt niin harrasta suunnitelmaa ja suunnittelutilannetta kuin me silloin tekijän kanssa vietetiin. Kun pöytä oli valmis, selvisi lopullisesti millä rakkaudella puuseppä sen oli tehnyt: poikaystäväni meni sitä hakemaan avoimella lava-autolla (kirkkaana kuivana päivänä, matkaa kohteeseen 50 kilometriä eli puolisen tuntia, ja pressut ja suojat lavalla oli), mutta tyyppi ei suostunut antamaan sitä hänen mukaansa ettei se vaan mene matkan aikana tuommoisessa autossa pilalle! Ei olisi naurattanut, ellei hän olisi luvannut ajaa Mr:n perässä omalla pakettiautollaan, johon pöytä oli pumpulissa pakattu, ja toimittaa pöytä henkilökohtaisesti perille :D :D En vieläkään tiedä oliko se kettuilua vai todella hyvää asiakaspalvelua :D

      Poista
    3. HAhha eikä ihana! :D Ja tuo olisi paras tilanne, että huonekalut saisi teettynä, tulisi juuri mitä haluua! :) Sehän siinä onkin, kun mulla on aina päässä tietty suunnitelma, mutta käytäntö ei ihan toimi, kun ei sellaisia tuotteita tunnu olevan olemassakaan :D

      Poista
  3. Mulla on jäänyt mieleen yksi ihan huikea asiakaspalvelun taidonnäyte: ostettiin meidän nykyinen sohva noin 10 vuotta sitten, ja muutossa Helsinkiin 5 vuotta sitten siitä katosi oman sähläyksen vuoksi divaaniosan tyynyn päällinen. Siis koko sen ison istuinosan tyynyn. Liike, josta oltiin sohva viisi vuotta aiemmin ostettu, oli muuttanut ja valikoimakin muuttunut, mutta todella ystävällinen myyjä onki jostain kuvailujeni perusteella sohvan mallin, oikean kankaan ja siihen oikean värin (!!) ja teetti tehtaalla siihen uuden, ihan naurettavan alhaiseen hintaan! That's what I'm talking about!! Asiakaspalvelulla on niin järjettömän suuri merkitys, en koskaan lakkaa hehkuttamasta sitä miten hyvin tai huonosti se voi asiakkaaseen vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau, tuota voi kyllä kutsua jo hyväksi asiakaspalveluksi!!! :) Mulle jäi nyt niin huono kuva Elloksesta etten aio koko nettisivuille enää mennä. Onko se niin vaikeaa kirjoitaa tekstiviestin perään "pahoittelut"?! Ymmärrän ettei tämä viestin lähettäjä voi pöydän loppumiselle yhtään mitään, mutta itse asiakaspalvelijan mielummin pahoittelen ilman syytä kuin en ollenkaan, ymmärrät varmaan mitä tarkoitan! :D Sen sijaan tämä kivijalkaliike täällä kaupugissa hoiti palvelun paremmin kuin hyvin, vaikke pöytiä sitten saanutkaan, palaan ehdottomasti sinne :) Olet oikeassa palvelu on niin tärkeää!

      Poista
  4. Voi että, jopas nyt on ollut kaikenlaista kommellusta ja huonoa tuuria. Uskon, että se harmittaa todella paljon varsinkin kun odottaa jotain innolla! Tuo uusi pöytä on kyllä todella kaunis ja kelpaisi mullekin ;)

    Mies lupasi tehdä itse meille uuden sohvapöydän, joka tulee olemaan valkoisilla jaloilla ja ruskealla kannella.. Eli aika samantyylistä. Pitäisi vaan vielä ehtiä tekemään se, kun kaikkea muutakin touhua aina on. Sisustaminen on ainakin mulla myös vähän ikuisuusprojekti ja oon vähän kateellinen sellaisille joilla on vaikka muuton jälkeen heti koti tip top täydellisesti sisustettu. Mulla ei yleensä ole aikaa sellaiseen että heti ehdin laittaa kaikki kuosiin tai saatika juuri sitä rahaa kaikkeen kerralla..

    Toivottavasti seuraavat hankinnat menee vähän paremmalla onnella! Ja todellakin asiakaspalvelulla on niin iso merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika uskomatonta sekoilua oli pöydän kanssa :D Eniten ehkä harmitti tuo Elloksen surkea palvelu. Nyt haluaisin beiget varrelliset Converset, eikä niitä tunnu saavan kuin Ellokselta, mutta ihan periaatteesta en sieltä enää tilaa.

      Sehän vasta mahtavaa on, jos mies voi tehdä pöydän itse! Ei varmasti ole kenelläkään samanlaista ja tunnearvo on mittaamaton <3 Tosilla kyllä on asunnot heti muuton jälkeen valmiina, itse kun muutin J:n asuntoon en sitä ole viitsinyt ihan uusiksi laittaa.. vielä :D Minulle kun on tällä hetkellä tärkeämpää matkustelu kuin sisustaminen, jos jättäisin yhdenkin matkan väliin, olisi jo koko asunto uudistettu, tärkeysjärjestys :D

      Poista
  5. Ei liity varsinaisesti tähän postaukseen mitenkään, mutta epätoivoinen Mulberryn laukkuihin ihastunut kyselee, josko olisit halukas myymään Oak mini alexaa:si, kun sitä ei ole enää niin paljoa näkynyt asukuvissa :) Tiedän, että tämä on tosi epätoivoinen yritys, mutta ainahan voi kysyä kumminkin. Ilmoittele, jos voisit myyntiä harkita niin otan sähköpostilla yhteyttä. Ps. Blogisi on aivan ihana! -anri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anri! :) Asukuvia on täällä blogissa keskimäärin neljä kertaa kuussa, joten monikaan vaatteeni tai laukkuni ei täällä näy, toisaalta käytän laukkuja kausittain, toisinaan joku laukku saattaa olla ilman käyttöä kuukausia kunnes en taas muita käytäkkään. Alexa on kyllä käytössä edelleen ja en usko, että olen siitä tällä hetkellä luopumassa. En koe järkeväksi ensin säästää laukkuun hulluna ja sitten myydä se paljon halvemmalla pois, ymmärrät varmasti :) Mikäli Alexan joskus myyn, en myy halvemmalla kuin olen itse maksanut, olen pahoillani :) Mutta eihän sitä koskaan tiedä jos tulen toisiin aatoksii, kerron siitä täällä blogissa sitten ;) Kiitos kommentista ja mahtavaa kun olet käyttänyt aikaasi täällä blogini parissa :)

      Poista