perjantai 17. heinäkuuta 2015

CANNES PHOTO DIARY - PART 2





 Ennen kuin laitan sekalaisia matkakuvia Budapestista jakoon, tässä vielä toinen osa kuvia Cannesin lomalta toukokuulta. Blogi laahaa tällä hetkellä pahasti jäljessä, mutta oikea elämä menee ehdottomasti blogin päivittelyn edelle. Tänä vuonna olenkin päässyt matkustamaan kohtalaisen paljon, ja olen todella kiitollinen ja onnellinen, että tähän on ollut mahdollisuus. Minusta matkustaminen on paras asia mihin rahaa voi käyttää, sillä muistot pysyvät aina ja matkailu antaa niin paljon uusia kokemuksia sekä avartaa näkemystä. On jotain mitä muistella vanhoilla päivillä. Pahin pelkoni on, että että tajuaisin vuosien päästä katkeroituneena elämän menneen ohi, enkä matkustellut silloin kun siihen oli mahdollisuus. Nuorena ja terveenä pitää mennä! 

Cannes on meillä aina ajankohtainen, sillä matkustaminen sinne toukokuussa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Olemmekin varanneet jo tutun vuokra-asunnon ensi keväällä ja lennotkin laitoin jo tilaukseen. Tuttuun tapaan menemme paikalle taas filmifestivaalien aikaan, joten siitäkin syystä matka tulee varata hyvissä ajoin. Vaikka nyt ensi kevät tuntuu vielä todella kaukaiselta, niin aina matkalle lähtö vain lopulta tulee niin yllättäen. Olen myös todella tarkka matkojen hinnoista, tutkin lennot tarkkaan ja varaan mieluummin ajoissa, kuin myöhemmin paljon korkeammalla hinnalla. Vuosien saatossa minusta on tullut melkoisen hyvä matkanjärjestäjä, kaikki kun pitää ottaa huomioon niin lentopäivää kuin bussikuljetusta asuinkaupungista lentokentälle lähtien. Ensi keväänä siis jo neljättä kertaa yllä näkyviin maisemiin! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti