sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

FARKKUHAME & RAITAPAITA

hame Stradivarius - raitapaita H&M - laukku Louis Vuitton - kengät Oysho 
kello Michael Kors - aurinkolasit Ray-Ban

Kirjoittelin täällä farkkuhameesta, ja pohdin josko vuosien tauon jälkeen taas antaisin hameelle mahdollisuuden, nuorempana kun farkkuhameet kuuluivat vakiovarustukseen ja niitä löytyi kaapista monissa pesuissa. Ajattelin etsiä jonkun edullisen yksilön, sillä kuten yleensäkään, en maksa vaatteista maltaita, vaikka materiaalien suhteen olenkin tarkka. Ketjuliikkeistä voi tehdä hyviä löytöjä edullisesti, kunhan tutkii materiaalilaput tarkasti läpi. Hyvä esimerkki on tämä kuvissa päälläni oleva H&M:n paksua puuvillaa oleva raitapaita. Paidan olen ostanut monta kuukautta sitten viidentoista euron hintaan, mutta lukuisista pesuista huolimatta se on edelleen kuin uusi ja aivan ihana päällä. Itse olen melko nopeasti kyllästyvää sorttia, varsinkin vaatteissa kaipaan vaihtelua. 

Budapestiin lähtiessäni ostoslistalla oli ainoastaan yksi asia, farkkuhame. Olin pikaisesti kotoa käsin netin välityksellä silmäillyt läpi muutaman Budapestista löytyän vaatekaupan valikoiman, ja Stradivariuksen hame miellytti omaa makuani. Kyseistä lähdin liikkeestä etsimään, siellä se minua odottikin ja lähti kassan kautta mukaan parinkympin hintaan. Vaikka olin päässäni ajatellut kaikenlaisia yhdistelmiä hameen kanssa, niin täytyy myöntää, etten ole oikein osannut käyttää sitä. Raitapaita toimii aina ja kaiken kanssa, joten siitä on helppo lähteä liikkeelle. Vastaavaa asua kaavailinkin jo kollaasissa, mutta valkoisten Conversejen sijaan päädyin tällä kertaa kiilakorollisiin sandaaleihin, tosin myöhemmin päivällä sandaalit vaihtuivat punaisiin Consseihin. Yleensä jos yhdistää klassikoita jonkun uuden vaatteen kanssa, kuten juuri raitapaidan ja Petit Noé -laukun, ei voi mennä pieleen. Toisaalta asusta tulee silloin ehkä liiankin varman päälle harkittu, nykyään kun kaipaisin klassikoiden rinnalle jotain muutakin... Ehkäpä lenkkarit toisivat tähänkin asuun vähän kaivattua särmää..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti