perjantai 7. elokuuta 2015

PRE-FALL



Tänä syksynä haluan pukeutua neutraaleihin väreihin, yksinkertaisiin neuleisiin, muhkeisiin huiveihin, liehuvaan trenssiin, lenkkareihin, mustiin nilkkureihin, mekkoihin nahkatakin kanssa, hyvin istuviin farkkuihin, fedora -hattuihin ja yhdistää sinisen laukun syysasujen kanssa. Täytyy sanoa, että ei edes harmita yhtään syksyn tulo. Useimmiten kun yritän pitää kesästä kiinni kynsin ja hampain. Ehkä tämä johtuu osittain siitä, että kaapissa odottaa vaikka mitä ihanuuksia syksyksi, enkä malttaisi yhtään odottaa, että pääsisin niitä käyttämään! Tosin tiedän kyllä, että siinä vaiheessa kun kiskoo samaa villapaitaa neljättä kuukautta päälle alkaa kaivata kesää, joten nautitaan nyt vielä kesästä niin kauan kuin sitä kestää! Yritin hillitä itseni täällä blogissa, etten ihan vielä alkaisi näin paljon syksystä postailemaan, mutta kun teen tätä hommaa ihan fiiliksen mukaan, en mahtanut nyt itselleni enää mitään. Itse hankin seuraavan kauden tuotteita aina hyvissä ajoin, villapaitoja kesähelteissä ja sitä rataa. Ensimmäisiä syysjuttuja ostin jo Budapestista kesäkuussa, sillä kannoin kotiin niin pari neuletta kuin biker-bootsitkin. Muutamia juttuja ajattelin vielä hankkia, mutta muutoin koen garderobini toimivaksi.

Pitkästä aikaa kaipaan mustaa yksinkertaista takkia, sellaista mikä menee ihan kaiken kanssa. Varsinkin, kun Trapeze -laukku on itsessään syysasujen piriste, kaipaa se minusta jotain ehkä vähän tylsääkin takkia rinnalleen. Takinkin itse asiassa olen jo löytänyt, joten senkin voi ruksata pois listalta. Beigen liehuvan trenssin hankin keväällä ja se tulee ehdottomasti palvelmemaan myös tulevana syksynä, niin housuihin kuin hameisiin yhdistettynä.

Benettonin neuleita löytyy kaapistani muutamassa sävyssä parin vuoden takaa, ja niihin olen ollut todella tyytyväinen, suosittelen! Itse valitsen näistä neuleista yhden koon normaalia suuremman, sillä ovat aika pientä kokoa. Myös Vilan perusneule on ollut käytössä loistava. Itseltäni löytyy vuoden takaa neule valkoisena, mutta tummanharmaa houkuttaa kovasti. Molemmat neuleet ovat melko edullisia, mutta materiaalit ovat kohdallaan, minulla kun on neuleissa kriteerinä vähintään puolet materiaalista olevan muuta kuin tekokuitua. Tästä säännöstä olen melko tinkimätön ja jätän akryylineuleet suosiolla kauppaan. Neuleita kaapistani löytyykin, sen sijaan neuletakkeja kaipaan kovasti, niitä ihan oikeasti tarvitsen, nyt loppukesästä bleisereiden tilalle ja myöhemmin takin alle. Huolisin ainakin beigen ja tummansinisen neuletakin, mahdollisesti myös jonkun pidemmän mallisen vaikkapa harmaana.

Farkkujakin kaapista löytyy onneksi, sillä mikään ei ole niin kauheaa kuin oikeanlaisten farkkujen löytäminen! Topshopin farkut ovat olleet minusta aivan loistavat, joten niitäkin suosittelen lämmöllä. Itse en kuitenkaan aio syksyn tullen jumittua vain farkkuihin, vaan käyttää myös mekkoja ja hameita sukkahousujen kanssa. En oikeastaan edes tiedä parempaa yhdistelmää kuin mekko ja aitonahkainen musta biker-nahkatakki. Minusta takkia ei voi edes kutsua nahkatakiksi, jos se on tekonahkaa.

Kenkiäkään syysasujen kaveriksi minun ei tarvitse enää etsiä, sillä lenkkareita löytyy eteisestä useampi pari, uskon että varsinkin mustat ja valkoiset tossut kuuluvat syyspukeutumisen vakiovarustukseen. Lenkkarit ja tennarit ovatkin loistavia silloin kun ballerinoilla ei enää tarkene, mutta nilkkurit ovat vielä liikaa. Korolliset nilkkurit yhdistän kaikkeen, niin farkkuihin kuin mekkoihin, paksu korko miellyttää omaa silmääni ja on mukava jalassa. 

Muhkeat villahuivit ovat ihania ja itse hankin peräti kolme uutta kaulaliinaa, toisaalta laitoin myös kolme kaulaliina eteisestä kiertoon. Huivejen suhteen minulla kävikin ihan superonni, mutta  kerron niistä ehkä lisää myöhemmin. Asusteissa ostoslistalla keikkuu ainoastaan beige fedora -hattu, mikä on ihan pakko saada. Tuo kollaasissa näkyvä Espritin hattu on täydellisen värinen!

Myöhemmin kokoan varmasti syksyisiä asukollaaseja, mutta nyt vielä kesämekko päälle ja Helsinkiin kesästä nauttimaan ja ehkä siinä sivussa myös kaupoille vähän syysjuttuja katsomaan. Mukavaa viikonloppua! :)

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja olet kerännyt kollaasiin ja itse ainakin olen ihan fiiliksissä syksyn tulosta! Se on ehdottomasti lempi vuodenaikani ja pukeutuminenkin on silloin paljon mielenkiintoisempaa. En malta odottaa nahkanilkkureita, paksuja kaulahuiveja, kauniita neuleita ja trenssejä. Itsekin kävin eilen syysshoppailulla ja mukaan tarttui vaikka mitä kivaa ja tarpeellista tulevaa sesonkia varten. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos miellyttää silmää! Eilen Helsingissä putiikeilla sain sellaisen inspiraation, että pakko tehdä toinenkin vastaava postaus piakkoin :D Itse tykkään kuitenkin ehkä eniten kesävaatteista, maksimekoista ja väreistä, mutta kaikissa vuodenajoissa on puolensa ja aikansa kutakin :)

      Poista
  2. Muhkeat kaulahuivit ja simppelit villakangastakit kuuluvat minunkin syksyyn ja talveen. Minulla kävi myös jonkinmoinen munkki kaulahuivien kanssa,sillä osuin erään lopettelevan liikkeen tyhejennysmyyntiin ja sieltä lähti kaksi villaista ( harmaa ja nude) by Malene Birgerin huivia minun säilöön odottamaan syksyä.Tuo nude huivi on vähän sellainen liekö hitti vai huti,mutta ehkä löydän nudet nilkkurit sen kaveriksi.
    Kerro omasta superonnesta huivien suhteen;mistä sinä teit löydön?
    Ihan taas kerran tuo sinun edellisen postauksen asu.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaulaliinat tekee kyllä asuun sen viimeisen silauksen ja lämmittää :) En talvitakeista viitsinyt vielä tässä kirjoitella, palaan niihin myöhemmin :D
      No vau, olipas sinullakin tuuri! :) Nudehan on just ihan synkkien vaatteiden piristi, joten kyllä mä veikkaan hittiä ;)
      Itse hankin ensin Tiger of Swedenin vaalean beigen huivin, mutta sävy ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen ja kyllä sen hintaisessa (150e) on oltava! Ehdottomasti kun halusin vaalean beigen muhkean villahuivin. Onneksi tajusin kurkata Ichin verkkokauppaan, heillä kun on muhkeaa villahuivia valikoimissa ja siellä minua odotti alennuksessa parilla kympillä se täydellinen huivi!! Tilasin sitten kolmessa värissä :D Mutta sain kolme 100% villaa olevaa huivia puolella hinnalla mitä Tigerillä maksoi yksi! Instaan laitoinkin kuvan: https://instagram.com/p/5wl54_yWPq/?taken-by=annejennika

      Ja kiitos taas! :) Mukavaa viikonloppua!<3

      Poista
  3. Nuo niken mustat roshet olisi kyllä kivat. Mua houkuttelee myös niken air max theat.. :)

    Sä olet muistaakseni kertonut tilanneesi Mangon outlet nettikaupasta muutaman kerran? Itse tilasin sieltä juuri ensimmäistä kertaa ja mietin että kestikö sun tilauksissa kauan saapua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ne on muuten Onet ;) Kauan koitin vältellä koko Nikea kun alkoi tulla blogejen myötä korvista ulos, mutta nämä mustat oli vaan niin kivat ja ei haittaa jos likaantuu :) Air Maxit on myös alkanut miellyttää silmää täälläkin :)

      Joo olen tilannut Mango outletista monen monta kertaa! Sieltä voi kyllä tehdä tosi hyviä löytöjä :) Toimitus on vähän hidasta, viikon verran on yleensä mennyt ja paketti tulee kotiovelle!

      Poista