torstai 20. elokuuta 2015

VAALEITA SÄVYJÄ & MUSTAA


pusero, hame & koru Zara - aurinkolasit Ray-Ban - laukku Céline - sandaalit Asos

Olin täysin unohtanut luonnoksiin postauksen, jota aloitin jo heinäkuun alussa. Tässäpä siis näytille asua näin lähes paria kuukautta myöhemmin. Nykyään minulla on harvemmin tilannetta, etten oikeasti keksi yhtään mitään päälle puettavaa, joskus niin kuitenkin käy ja silloin turvaudun aiemmin hyväksi todettuun asuun, en edes yritä alkaa kehittelemään mitään uutta. Kun tulimme kotiin Budapestista välissä ei ollut kun pari päivää, kunnes oli taas pakattava tavarat kasaan Helsinkiin viikonlopun viettoon. Hyvä oikeasti, että ehdin edes matkalaukun silloin purkaa, kun taas mentiin, mutta olen sitä mieltä että kesällä pitää mennä, talvella voi sitten huilata. Joka tapauksessa en ollut kovinkaan inspiroitunut väsyneenä vaatteiden valinnan suhteen, joten turvauduin samaan asuun, jota olen käyttänyt monta kertaa viime kesänä, kuvia samaisesta asusta näkyikin jo vuosi sitten tässä postauksessa, laukku vain vaihtui. Zaran vaalea maksihame ja valkoinen pusero toimivat minusta edelleen. Yhdistän surutta löysän ylä- ja alaosan keskenään. Hame on ollut käytössä jo kolme kesää, ostin sen muuten ensimmäiseltä Rivieran lomalta Monacon myymälästä samaan aikaan tuon kaulassa olevan statement-korun kanssa. Yleensä teen ne parhaat hankinnat ulkomailta. Ihana muuten huomata, että samat vaatteet miellyttävät makua vielä vuosien jälkeen ja ihan omasta kaapistakin voi tehdä toisinaan löytöjä. 

En pidä juuri koskaan tukkaa pelkästään suorana ja auki, tuolloin tuli kuitenkin vähän kiire lähtö, joten en ehtinyt kuin pestä ja föönätä tukana. Oma tukkani on onneksi ihan hyvän paksuinen ja pituinenkin jo, mutta minusta se on auki pelkästään vähän tylsä, roikkuu vain päätä myöten. Usein joko kiharran tukan tai vähintään kieputan edestä "letille". Itse asiassa olenkin tänään menossa kampaajalle, saa nähdä mitä kampaajan kanssa keksimme! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti