keskiviikko 14. lokakuuta 2015

WINTER COATS


Pian on aika ottaa talvitakit käyttöön, sillä itse puen paksumman takin vasta siinä vaiheessa, kun mittari näyttää nollaa tai on enää ihan muutaman asteen plussalla. Ajattelin tehdä pienen koosteen talvitakkeihin kollaasin muodossa, ennen kuin näette omiani käytössä. Itse tein tänä syksynä aikamoisen takki-invertaarion, sillä myin kirpputorilla paljon takkejani. Minusta (talvi)takkeja voi kuitenkin löytyä useampi, sillä talvi on pitkä ja vaihtelu virkistää. Täällä Etelässä talvet ovat viime vuosina olleet melko leutoja, joten panostan enemmän villakangastakkeihin, niillä kun on pärjännyt mainiosti. Itseltäni löytyykin villakangastakki niin kamelinruskeana, harmaana ja tummansinisenä. Musta simppeli takki olisi mukava lisä kokoelmaan, sellainen mikä menisi vähän kaiken kanssa. Kollaasissa näkyvä Benettonin takki vaikuttaa hyvältä. Kyseisellä merkillä onkin minusta hyvä hinta-laatusuhde, sillä villaa on takeissa yli puolet ja hinnat eivät kuitenkaan ole ihan järkyttäviä. Yksinkertaisten villakangastekkejen lisäksi tykkään biker-mallista sekä tänä syksynä olen myös innostunut kietaistavista kylpytakkimaisista takeista. Rennomman takin virkaa toimittaa vihreä parka karvahupulla. Yksi paksumpi untuvatakki on kuitenkin syytä löytyä, jos kovat pakkaset yllättävät. 

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

4 kommenttia:

  1. tein juuri Zalandon tilauksen ja tilasin tuon Benettonin mustan villakangastakin.Myin viime talvena ostamani mustan Selected Femmen kylpytakkimaisen villakangastakin,sillä jotenkin en osannut viime talvenakaan käyttää sitä.Taisin käyttää peräti 2 kertaa,joten ei kun kiertoon vaan. Talviparkaa minulla ei ole, ja nyt arvon ostaako mustan vain vihreän.Jotenkin tuo vihreä on tullut varkain yhdeksi suosikkiväreistäni ja yhä useammin katsellen vihreitä vaatteita "sillä silmällä".
    Ihan muuten tuo sinun edellisen postauksen asu.harmaat vermeet ovat vain tyylikkäitä ja sopivat kaikkien kanssa.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, mikä sattuma! :) Minäkin tilasin sen parissa koossa kotiin testiin :D
      Kyllä se kannattaa laittaa vaate kiertoon paremmalle käyttäjälle, jos ei tule itsellä käyttöä, vaikka olisi kuinka ihana vaate. Itse myin kirpparilla varmaan puolet vaatteistani, mutta nyt on vaan enemmän puettavaa kun kaappi ei tursua :D
      Parka toimii kyllä hyvin khakivihreänä, toisaalta musta olisi aina varma... Hmm, paha valinta!
      Ja kiitos! :)
      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Löysin viime talvena Benettonin villakangastakit ja ne on ihan parhaita kyllä. Nyt on yksi pitkä ja yksi lyhyempi takki heiltä. Siinä onkin kaikki villakangastakkini, lisää siis tarvittaisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Benettonilla on kyllä mainiot takit :) Minulta löytyy vain yksi duffeli, mutta olen vähän yllästynyt siihen, voi olla että se lähtee ystävälleni :D Hinta-laatu kyllä niissä todellakin kohtaa!

      Poista