keskiviikko 23. joulukuuta 2015

BEFORE CHRISTMAS

Huomenna on jo jouluaatto ja tuntuu, että koko loppuvuosi on mennyt älyttömän nopeasti. Itse olen ollut joulukuussa aika paljon menossa, ja puhelimeen on tallentunut kuvia sieltä täältä, joten ajattelin pitkästä aikaa tehdä pienen (jouluisen)koosteen tänne blogin puolelle. Ensi vuonna aion ottaa tavoitteeksi alkaa kuvaamaan ihan kameralla enemmän! Itse asiassa hankin juuri uuden kompaktin kameran, mutta sen kanssa tuli aikamoista säätöä, eikä kamera ole vielä tullut perille. 
 Minusta joulunfiilistely alkaa aina Stockmannin ulkovaloista ja liikkeen jouluosastosta. Vaikken mikään älytön joulufani olekaan, niin ovathan nuo valot vaan aivan ihanat ja tuovat piristystä harmauden keskelle, varsinkin kun lumesta ei ole tietoakaan. Helsingissä tuli käytyä tämän kuukauden aikana ihan ennätys paljon, kiitos halpojen bussimatkojen. Kuten olen kertonut, minusta bussissa matkustaminen on todella mukavaa, jotenkin siellä pystyy rentoutumaan, kiva vain istua maisemia katsellen. Pääsin ilokseni osallistumaan blogityttöjen pikkujouluihin Anna22:seen, tarjolla oli superhyvää pizzaa skumpan kanssa ja jälkkariksi jouluista piparijuustokakkua. Jouluuni kuuluu aina punainen väri myös vaatteissa, mutta huomasin, ettei kaapistani löytynyt juuri mitään punaista, vähän sattumaltakin löysin täydellisen puseron Zarasta. Huomenna jouluaattona ajattelinkin pukeutua kyseiseen puseroon mustan tekonahkahameen kera.

Kuun alkupuolella piipahdimme ystäväni kanssa Tallinnassa. Reissuun kuului kaupoilla käymistä ja tietysti kahvittelua. On muuten melkoinen hintaero kahviloissa Suomeen verrattuna. Tarkoitus oli myös käydä joulumarkkinoilla, mutta tällä kertaa emme sinne ehtineet kauppojen kiertelyltämme. Massimo Duttilta aika harvoin löydän mitään vaatteita, mutta tykkään käydä kaupassa katselemeassa ja keräämässä ideoita pukeutumiseen. Tallinnasta tai lähinnä laivalta hankin myös loput joululahjat, muuten olin lahjojen suhteen tosi hyvissä ajoin liikenteessä. Tänä vuonna lahjojen paketointiteema oli valkoinen ja ruskea höystettynä punaisella. Paketointitarvikkeet ostin jo tosi hyvissä ajoin ennen joulua, eli minulla ei kyllä minkäänlaista stressia ole asian suhteen tänäkään vuonna ollut. Piipahdimme myös pikaisesti Tuomaan markkinoilla samalla viikolla, joka vain kuuluu joulunaikaan.


Helsingin jouluvalot ovat tänä vuonna aivan upeat, joten useasti olen niitä käynyt ihailemassa. Tosi ihanaa, että kaupunki panostaa näin! Suloisimmat olivat kuitenkin nuo laulavat pojat Stockmannin kulmilla, joihin törmäsin useammankin kerran tässä joulukuun aikana. Tajusin muuten, etten ole ottanut yhtään kuvaa edes puhelimella asuinkaupungin valoista, täälläkin on nimittäin tosi kauniit valaistut himmelit!

Joulukuun uskomattoman lämmin sää on mahdollistanut melko kevyenkin pukeutumisen. Lähtiessäni tapaamaan ystävääni Helsinkiin viime sunnuntaina tajusin onneksi pukeutua melko kevyesti nahkatakin ja neuleen yhdistelmään, sillä varsinkin kaupoilla ihmispaljoudessa tulee kyllä kuuma. Uusi kahvilasuosikkini on Espresso House, jonne suuntaisimmekin taas, ystäväni ei ollut siellä vielä käynytkään. Täytyy sanoa, että vaikka Helsingissä tykkään käydä, niin pieni yliannostus keskustaa on tullut, eli pieni paussi koko kaupungista on paikallaan. Eilen reissaaminen vielä jatkui, kun hyppäsin aamubussiin ja kävin kotipaikkakunnallani viemässä lahjoja. Samalla tein superpikaisen visiitin läheiseen kaupunkiin Lappeenrantaan, josta löytyy tosi ihanat putiikit; Loft 1 ja 2, suosittelen käymään, jos niillä suunnilla vierailee. Nyt aion ihan vain rentoutua joulunpyhät. Kinder joulukalenterini olen joka päivä avannut, mutta säästänyt, joten aikamoinen potti herkkuja on joulunpyhiksi. 

Hyvää joulua! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti