lauantai 5. joulukuuta 2015

RANDOM FACTS & THROWBACK

Ajattelin tosi pitkästä aikaa kirjoitella vähän sekalaisia faktoja itsestäni, sillä harvemmin täällä blogissa kuullaan mitään "pintaa syvempää" ;) Kuviksi valitsin asukuvia vuoden takaa joulukuulta. Näköjään silloin saimme sentään hitusen lunta, mutta muistelisin, ettei tuota iloa kestänyt kuin ehkä viikon verran. Toivon niin valkoista joulua täksi talveksi! Pukeutumistyyli sen sijaan pysyy samana vuodesta toiseen, vaikken kyllä suurinta osaa kuvissa näkyvistä vaatteista ja asusteista enää edes omista.


Blogin ei pitänyt koskaan jäädä Nanne -nimiseksi, piti keksiä joku parempi, mutten ikinä keksinyt. Voisin kyllä vieläkin vuosien jälkeen muuttaa nimen, mutta olen jo itsekin niin tottunut tähän. Nimi juuntaa juurensa vuosien taa, kun pieni kummipoikani sanoi aina nimeni väärin Nanneksi, jostain syystä pelkkä Anne ei vielä tuolloin taipunut ;)

Olen kotoisin maalta. Lehmien seassa en sentään koskaan varttunut, mutta pienessä kylässä kuitenkin. Itse asiassa pelkään lehmiä, jos joudun liian lähelle. Nuorempana muutettuani kaupunkiin häpesin ehkä vähän taustaani, mutta nykyisin olen ylpeä siitä! Uskon, että maalta on peräisin sosiaalisuus ja tietynlainen vaatimattomuus. Tosin isäni usein ihmettelee siellä vieraillessa, miten ihmeessä minusta on tullut niin kaupunkilainen. Välillä pohdin, minkälaista elämä mahtaisi olla, jos en olisi koskaan muuttanut pois synnyinseudultani. 

Puhun eri murteita sekaisin, "miä, mie, minä, mä". Samassa lauseessa saattaa tulla niin mä kuin mie. Vaikka olen asunut tässä nykyisessä kaupungissa jo kaksitoista vuotta (minne vuodet on menneet?!) en ole siltikään kadottanut kokonaan alkuperäistä murrettani, vaikka pakostakin toinen murre on vuosien aikana tarttunut. Edelleen minulta kysytään etten taida olla täältäpäin, karjalaisuus paistaa läpi ;)



Olen myös melkoisen kova kiroilemaan ja siihen kun yhdistää vielä kovan ääneni, ei hyvältä kuulosta. Tähän huonoon tapaan yritän keskittyä ja lopettaa, sillä ihan kauhealtahan kiroilu kuulostaa omaanikin korvaan.

Yläasteella en ollut se kiltin teini ja rajoja tuli koiteltua urakalla. Ihan järkevä ja vastuuntuntoinen aikuinen minusta onneksi tuli, ihme kyllä. Ehkä hölmöily kuuluu nuoruuteen. Nykyään olen sitten täysin vastakohta :D Säälittää oma isäni kyllä, mitä kaikkea on joutunut kanssani kokemaan.

Olen oikeakätinen, mutta jostain syystä käytän kannettavani hiirtä vasemmalla kädellä. En itse edes huomannut asiaa, kunnes siitä minulle huomautettiin. Läppärini on muuten minusta tosi ärsyttävä, hiiri pomppii ihan minne sattuu, enkä jotenkaan tule koneeni kanssa oikein juttuun.



Jääkaapissa on aina oltava; Valion maitorahkaa, raejuustoa, kurkkua ja miniluumutomaatteja. Nämä kuuluvatkin päivittäiseen ruokavaliooni. Yleisesti syön kohtuullisen terveellisesti, mutta tämä vuosi on mennyt vähän niin ja näin.

Ruoasta puheen ollen, tutustuin avokadoon vasta ehkä ehkä puoli vuotta sitten. Nykyään suurinta herkkuani onkin ruisleipä, jonka päällä murskattua avokadoa sekä fetajuustoa (Arlan aurinkokuivattutomaatti on paras). Pitäkää avokadopastanne!

Erosin Facebookista kesällä, ja se etten siellä ole tuntuu herättävän suurta ihmetystä ja saan usein selitellä asiaa. Onhan se nyt itsestäänselvyys, että jokainen suomalainen on siellä ;) Lähinnä minua alkoi ahdistaa, kun oli vaikeaa pitää henkilökohtainen minä ja blogiminä erillään. Facebook ehdotti kavereiksi ihmisiä, joita seuraan Instassa ja Facekaverit löysivät taas Instaan, mitä en olisi halunnut. Ainut asia mitä Facessa kaipaan on blogityttöjen ryhmä. Kaverit ja sukulaiset sen sijaan saavat yhteyden kyllä muillakin keinoin.


En käy blogipirskeissä tai showroomeilla. Vaikka olen supersosiaalinen en koe näitä tilaisuuksia ihan omikseni. Toinen juttu on se, etten edes pidä ihan hirveästi valokuvaamiseta, joten kameran mukana kantaminen kissanristiäisistä toiseen ei vain ole minun juttuni. Tosin en sano ei koskaan, mutta tähän asti olen vastannut kutsuihin kieltävästi. Toisaalta tapaisin mielläni muita bloggaajia tilaisuuksissa.

Olen älyttömän tarkka ettei asukuvissani näy kadun varteen pysäköityjä autoja, saati muita ihmisiä, tai mikä kauheinta liikennemerkkejä! Tämä vaikeuttaa kuvien ottamista aika lailla ja välillä kuvat saattavat jäädä ottamatta, jos sopivaa taustaa ei vain löydy.


Olen jäänyt koukkuun Kardashianit -ohjelmaan. Tykkään kyseisen perheen leidejen pukeutumistyylistä, joten sen vuoksi aluksi sivusilmällä sarjaa katselin. Kunnes löysin joka ilta itseni tv:n äärestä samaan aikaan. Vaikka sarja on melko järjetön ja käsikirjoitettu, niin koukussa ollaan. Sain myös ohjelmaa katsoessani ahaaelämyksen, että täydellinen työ minulle olisi jonkun rikkaan assari :D

Yleensä katselen ohjelmia ja elokuvia enemmänkin dvd:ltä. Tänä talvena menossa on X-Files maratoni. Tykkään myös paljon Fargosta ja American horror storysta. Parhaat elokuvat ovat useimmiten vähän vanhempia, viimeksi katsoin alkuperäiset Star Warsit (jonka jälkeen kipitin kauppaan ostamaan Star Wars huulipunaa ;) ja Tanssii susien kanssa (suosittelen molempia!)




Koska minua ei kiinnostaa elektroniikka tippaakaan, saatan latailla laitteita milloin minkäkin tuotteen laturilla, kunhan vain sopii paikalleen. Yhtenä iltana latasin iPadiani mieheni kännykän laturilla ja ihmettelin kun latasi niin hitaasti, mutten kyllä itse tajunnut mikä mättää. Seuraavalla kerralla latasin omaa kännykkää kameran laturilla. Eikai se niin tarkkaa ole? :D Muutenkin tavaroideni lataaminen on minusta ylitsepääsemättömän vaikeaa, puhelin huutaa liian usein tyhjää akkua.

Pohdin todella tarkkaan ostoksia, varsinkin niitä kaikista edullisempia (tosin blgiin tämä ei varmaan välity). Olimme taannoin ystäväni kanssa kirjakaupassa, sillä halusin ostaa paketointitarvikkeita joululahjoja varten, minulle tuli tässäkin asiassa valinnanvaikeus, jolloin ystäväni kysyi " pitääkö sun mennä kotiin miettimään?". Pohdin ja pohdin pienempiäkin juttuja, en osaa ikinä tehdä päätöstä. Lopulta ostin paketointitarvikkeet, mutta maksettuani ne kysyin vieläkin ystävältäni, teinkö nyt varmasti oikean valinnan?!

14 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia! :) Ja hei, mehän nähdään taas pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti! :D Joo huomenna nähdään! <3

      Poista
  2. Kiva postaus Anne! Mukava lukea sinusta hieman pintaa syvemmältä :) Hauska juttu tuo sinun murre! Minäkin puhun mietä, tosin pohjoisen murteella ;) Ja he minä myös lämpenin avokadolle vasta tämän vuoden puolella! Avocadopasta tosin ei parin kokeilun jälkeen maistu enää ollenkaan. Tuota leipaa aion kokeilla asap! Blogibileet ei oikein ole minunkaan juttu, toki en showroomeille täältä saakka pääsisikään, mutta bloggaajien itse järkkäämiin juttuihin osallistun mielelläni :) Parasta kun on tosiaan muiden bloggaajien tapaaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit, mietin aina kolmeen kertaan haluanko julkaista mitään näin. henk. koht ja kiinnostaako edes ketään :D
      Joo olen itse asiassa pari kertaa pohtinutkin, että miten siellä Oulussa puhutaan (mulla oli Espanjassa asuessa kämppis Oulusta ja puhetyyli oli ihan mahtava! :)

      Ja kokeile ihmeessä avokado sellaisenaan leivänpäälle + feta (ja jus se Arlan pieni paketti aurinkokuivattu tomaatti!) Minä käytän Fazer Real-leipää, jonka leikkaan vielä puoliksi kolmioiksi sillä kivempi syödä niin :D Ja Pirkan syöntikypsät avokadot on ainoita oikeita! :D

      Totta, muita bloggaajia on kiva tavata :)

      Poista
    2. Oulussa puhutaan mää, sää ja nää, mutta oma murteeni on Rovaniemeltä :) Toki mää ja sää tulee välillä myös puheessa, mutta nää ei tähän suuhun taivu! :D Hitsit Real on minunkin lempparileipää, kuten myös tuo feta! tulen siis varppina tykkäämään tuosta leivästä, pitääkin ostaa ainekset heti huomenna!

      Poista
    3. Okei! :) Minusta murteet on kyllä kivoja! :) Kämppis oli ihan huippu ja nauratti aluksi aina kun vain avasi suunsa :) Me just eilen muuten puhuttiin, että me ei olla sun kanssa tavattu ikinä livenä! Uskon, että me saatais ainakin hyvä keskustelu aikaan, kun molemmilla on niin vahvat mielipiteet :D :)
      Jokos teit leipiä? :)

      Poista
  3. Vitsit miten kivoja asuja taas näissä kuvissa! Olen kyllä seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta monet näistä olivat jo ehtineet unohtua. :) Toivottavasti saadaan pian lunta maahan, niin asukuviinkin saisi lisää fiilistä ♥ Kiva postaus muutenkin ja tosiaan yllättäviä faktoja, en yhtään osaisi käyttää hiirtä vasemmalla kädellä, piti oikein testata tuota lukemani jälkeen :D

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tykkäät asuista edelleen näin vuoden jälkeen! :) Voisin itsekin näitä vielä käyttää, mutta tosiaan puolet jutuista lähtenyt jo kiertoon (kuten Mulberryn&Burberryn huivit, molemmat Vuittonin laukut, vihreä ja valkoinen takki)

      Minä odotan lunta kyllä kovasti ja niin, että se myös pysyisi maassa, sillä loska on kamalinta :/

      Itse varmaan siksi käytän vasurilla läppäriä, kun yleensä blogia tehdessä oikeassa kädessä on kahvikuppi :D Mutta tosiaan en edes huomannut koko asiaa itse. Tosin tämä nykyinen kannettava ei ole ihan yhteistyökykyinen, mutta vasurin käyttö ei kyllä siihen vaikuta.

      Mukavaa Itsenäisyyspäivää! <3

      Poista
  4. Ihana postaus. Minusta on kiva lukea sinun postauksia juuri siksi,että tässä on asukuvia sinun omista asuista,ei mitään showroom esittelyjä.Niitä blogeja en enää luekaan missä ollllaaan siellä ja täällä sinänsä ihan kivoissa putiikeissa,mutta nehän ovat mainoksia.
    -kirsi-

    VastaaPoista
  5. Hei ihania pipoja! Voisitko kertoa merkit ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Molemmat pipot on Norton -merkkisiä :)

      Poista
  6. Hei laitapas viestiä kun liikut täällä suunnalla, jos saatais vaikka kahvittelut aikaseks ennen joulua tai tammikuussa viim? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et usko, mä just ajattelin sua yks päivä, että olis kiva nähdä! :) Joulun jälkeen vois sopia treffit! Laitan sulle sähköpostia lähipäivinä.

      Poista