perjantai 27. helmikuuta 2015

Grey & Pink



Tässä tulisi nyt ensimmäistä asua uusilla New Balancen tossuillani. Vielä ei ole ihan lenkkari-ilmat, mutten yksinkertaisesti enää malttanut odotella näiden kanssa, katujen ollessa jo osittain kuivat ja muuten pompin pahimpien lammikkojen yli. Mielelläni olisin käyttänyt kenkiä paljaiden nilkkojen kanssa, mutta en halua terveyttä kuitenkaan riskeerata, vielä on kuitenkin talvi. Sen verran olen jo kevääseen siirtynyt pukeutumisessa, että revityt farkut on otettu pitkästä aikaa käyttöön. Käytin lenkkareita työpäivän ajan ja ovat kyllä niin älyttömän mukavat jaloissa ettei tosikaan. Kuvatkin kävimme ottamassa töiden jälkeen, ihan mahtavaa kun on nykyisin niin pitkään valoisaa, että neljän jälkeenkin ennättää vielä kuvailemaa. Uskon etteivät lenkkarit kyllä ihan joka konttoriin sovellu puhumattakaan revityistä farkuista, minulla on siis onni pukeutua töihin miten haluan, hyvän maun rajoissa kuitenkin. Mikäli lenkkareissa ei voi töihin mennä, niin ehdottomasti hankkisin citylenkkarit vapaa-ajalle. Itse olen ainakin sen verran ihastunut, että ihan varmasti hankin toisetkin lenkkarit beigeinä ja mustatkin houkuttaisivat... New Balancella onkin mielestäni useita upeita erilaisia malleja ja väriyhdistelmiä. Itse tosiaan löysin omat kenkäni -70% alennuksella Sokokselta, kuulinkin että koko urheiluosasto poistuu liikkeen valikoimista, mutta merkin kenkiä löytyy esimerkiksi *Zalandon valikoimista *täältä ja *Booztin täältä.



Ajattelin aloittaa lenkkareiden käytön yhdistämällä ne muuten neutraaliin asuun. Nyt kun ei vielä trenssillä tai nahkatakilla ihan pärjää, yhdistin harmaat lenkkarit harmaaseen villakangastakkiin sekä mustaan pipoon ja kaulaliinaan. Yleisesti olen älyttömän tarkka vaatteiden ja asusteiden materiaalien suhteen, mutta olin jonkin aikaa etsinyt simppeliä ohuempaa pipoa ilman tupsuja sun muita, kun törmäsin tähän pipoon H&M:n alerekissä jokunen aika sitten, päätin katsoa tällä kertaa materiaalia sormien läpi, ostin saman myös harmaana. 

 Nappasin mukaan myös Louis Vuittonin Azur Pocheten, pitkään olen pohtinut sen myymistä, mutta ajattelin nyt kuitenkin antaa sille uuden mahdollisuuden (edit. MYYTY). Oikeastaan tässä on vähän omaa laiskuuttanikin mukana, kun en ole vain saanut laukkua kuvattua myyntiä varten. Azur kuosina ei ole ehkä enää oikein oma juttuni, mutta toisaalta sen vaalea ilme on ihana juurikin keväällä ja kesällä. Uskon kuitenkin, että mikäli laukkuperheeni kasvaa kevään aikana lähtee Pochette silloin viimeistään myyntiin, minulle saa toki laittaa myös järkeviä hintaehdotuksia sitä ennen, jos laukun on halukas ostamaan (pitkää hihnaa en ole myymässä).



takki Mango - huivi Ichi - pipo & käsineet H&M - laukku Louis Vuitton - lenkkarit New Balance 574 - farkut Zara

tiistai 24. helmikuuta 2015

Summer, I miss you!





Täällä on ollut viime ajat aika kurjat kelit - räntää sataa, maa on koko ajan märkä ja harmaata aamusta iltaan, minne ne aurinkoiset päivät katosivat? Onneksi kokoa ajan menemme kesää kohti ja olenkin yrittänyt muistuttaa itseäni siitä kesäkuvia katselemalla. Kaipaan kesässä auringon lisäksi eniten merta, veneitä, kesämekkoja, sandaaleja ja ballerinoja. Kuvien katselun lisäksi mieltä piristää myös se, että kunhan tätä harmautta vielä reilun kolmisen viikkoa jaksaa, voi hypätä lentokoneeseen ja suunnata Espanjan auringon alle. Matkan jälkeen on Suomessakin kevät pitkällä ja kesä tekee pian tuloaan. Huomaan, että pitkän talven jälkeen loma tulee tarpeeseen. Päätimmekin tänä talvena, että ensi vuonna emme ole näin kauaa vain kotona, vaan jonnekin ulkomaille on päästävä loka-tammikuun välisenä aikana, talvi on yksinkertaisesti liian pitkä ja arki tuntuu rullaavan paikallaan.

Näistä kesäkuvista sainkin paljon inspiraatiota Espanjaan pakkaamiseen, mukaan lähtee ainakin farkkutakki ja monta mekkoa. Kuinka hyvin tuo ensimmäisen kuvan valkoinen mekko ja farkkutakki sopisivatkaan yhteen, hankin täksi kesäksi myös farkkutakin vaaleammassa pesussa. Yksi bloggaamisen hyvistä puolista on se, että vanhoja kuvia selaamalla inspiroidun välillä omista vaatteistani ja keksin erilaisia yhdistelmiä niiden ympärille. Näitä kuvia katsellessa aloin myös kaipaamaan vaaleampaa tukkaa kovasti, pohdinki jospa ennättäisin vielä ennen matkalle lähtöä käydä kampaajalla raidoittamassa tukkaa vaaleampaan suuntaan...

maanantai 23. helmikuuta 2015

(epä)Onnekas Sisustaja

Huoh, en oikein tiedä mistä tämän tarinan aloittaisin, sen verran on ollut mutkia matkassa uutta sohvapöytää hankkiessani. Olen tainnut mainita, että sisustaminen on minulla ikuisuusprojekti, toisinaan en juuri välitä koko asiasta, mutta sitten kun inspiraatio iskee, se iskee. Aloinkin muutama viikko takaperin etsimään meille uutta sohvapöytää oikein tosissani, jostakinhan se täytyy aloittaa, sunnitelmissa olisi näillä näkymin kesällä uudistaa olohuonetta kirjahyllyjä ja tv-taso myöten. Hankittuani uuden kannettavan tietokoneen, jota toisinaan käytän olohuoneen pöydällä, tuntui vanha 50x50cm pöytä liian pienelle, eikä sen ulkonäkö ole koskaan miellyttänyt, en vain ole aiemmin saanut asialle tehtyä mitään.


Ensin tilasin tuon Lyon -merkkisen sohvapöydän *Ellokselta. Pöytä oli juuri sellainen mistä olin haaveillut, koko oli juuri etsimäni - 66x66cm, lisäksi väri oli mitä halusin, valkoiset jalat ja harmaanruskea kansi. Sain pöydästä lähetysvahvistuksen ja innolla odotin uutta pöytää kotiin... kunnes sain tökerön tekstiviestin ilman minkäänlaista pahoittelua, että pöytä on loppu eikä sitä ole minulle tulossa. Täytyy sanoa, että palvelu oli tässä tilanteessa niin surkeaa, etten taida hetkeen Ellokselta enää mitään tilata, vaikka aiemmin olenkin ollut tuotteisiin ja nettikauppaan tyytyväinen. Otan välillä tosi raskaasti tällaiset asiat, vaikka kyse on kuitenkin jostain niinkin "turhasta" kuin sohvapöytä. Ymmärrän ettei sille mitään voi, että tuotteet loppuvat, en vaan voi tajuta miksi ne ovat silti viikkoja loppumisen jälkeen edelleen nettisivuilla tilattavissa? Asiakkaana olisin toivonut pahoittelua asiaan ja ehkäpä hyvitykseksi vaikka pientä alennusta seuraavasta tilauksesta. Laitoin asiakaspalautetta asiasta, mutta minkäs tilanteelle enää voi. Kuitenkin jäi tosi paha maku suuhun kyseisestä nettikaupasta.

Pöytäpettymyksen jälkeen kävellessäni kaupungilla erään sisustusliikkeen ohi huomasin ikkunassa reippaalla alelapulla varustetun Sasu´s Playhousen valkoisen pöydän rottinki hyllyllä. Ihastuin pöytään ensi näkemällä ja alle puoleen normaalihinnnasta alennettu hinta ei kyllä haitannut. Etsin kuitenkin hitusen isompaa pöytää, tämän koko oli nimittäin täysin sama kuin entisen pöytämme. Olin myös ajatellut, etten huoli ihan näin valkoista pöytää, vaan kansi tulisi ehdottomasti olla ruskea. Päätin siis unohtaa pöydän, vaikka pakko myöntää, että kävin sitä vielä useamman kerran liikkeen ikkunassa ihailemassa ja pohtimassa, josko kuitenkin...

Ei pitäisi lähteä merta edemmäs kalaan, sillä ihan kävelymatkan päässä kotia löytyy ihana huonekalukauppa, jossa en ollut aiemmin koskaan käynytkään, sinne siis suuntasin seuraavaksi. Mukava miesmyyjä kuunteli kriteerini pöydän suhteen tarkasti ja alkoi heti esittelemään sopivia vaihtoehtoja. Ihastuin Lind sarjapöytään, jossa oli kaksi pikkupöytää. Sarjapöydät ovat tällä hetkellä kovassa suosiossa ja itseäni miellytti varsinkin monipuolisuus - pöytiä pystyy käyttämään yhdessä, vaihtamaan paikkaa ja tilan puutteessa pienempi pöytä menee isomman alla. Näissä pöydissä myös sävy oli juuri mitä halusin, koot olivat täydelliset olohuoneeseemme ja hintakaan ei ollut todellakaan paha. Ajattelin, että onni onnettomuudessa etten Elloksen pöytää koskaan saanut, sillä nämä ovat paljon paremmat ja erikoisemmat. Näitä pöytiä ei liikkeessä paikan päällä ollut, mutta muita huonekaluja samasta sarjasta kuitenkin, niin sävyn ja tyylin näki livenä. Nämäkin pöydät menivät tilaukseen ja toimitusajaksi luvattiin parisen viikkoa. Ikäväkseni ei sitten mennyt ihan nappiin näidenkään kanssa ja sain parin päivän päästä soiton, ettei pöytiä enää ole saatavilla. Niin eipä tietenkään, jotenkin osasin jo odottaa tätä. Tällä kertaa puhelimessa ollut naismyyjä pahoitteli kovasti ja kertoi vähän vastaavia pöytiä olevan tulossa kesämallistoon. Täytyy sanoa, että vaikka harmittikin kovasti taas mönkään mennyt pöydän hankinta, ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kun sain ystävällisen pahoittelun asiaan. Sovimme myyjän kanssa, että käyn katsomassa tulevaa mallistoa myöhemmin katalogista ja pohdimme pöytiä kesällä uudelleen. Aion myös ehdottomasti kääntyä saman myymälän suuntaan muita huonekaluja hankkiessani, sillä valikoima oli täysin makuuni ja liikkeessä sai oikeasti palvelua.

Tässä vaiheessa pöydästä oli tullut jo sen verran pakkomielle minulle, että soitin heti saatuani tiedon sarjapöytien loppumisesta toiseen liikkeeseen, jonka ikkunassa olin valkoista Sasu´s Playhousen pikkupöytää ihaillut. Pöytää ei ollut onnekseni kukaan ehtinyt käydä ostamassa, vaikka itse ennätin lähemmäs pari viikkoa sitä putiikin ikkunassa katsella. Mukava myyjätär lupasi varata sen minulle ja kiirehdin heti töiden jälkeen myymälään. Nyt se on sitten olohuoneessamme, heti perjantai-iltaisella pääsi paikalleen. Koko ei nyt sitten suurentunut ollenkaan entiseen, mutta ulkonäkö sen sijaan kyllä. Uskon kuitenkin tämän pöydän olevan vain väliaikainen ratkaisu, ja tulen hankkimaan sarjapöydät kesällä, sen verran niihin ihastuin. Ajattelin kuitenkin tällaiselle pikkupöydälle olevan käyttöä muuallakin kuin olohuoneessa, joten tarvittaessa voin siirtää sen vaikka eteiseen "laukkupöydäksi". Olisin varmasti katunut, mikäli en olisi tätä pöytää ostanut, sillä olisi ollut melkein rikollista jättää näin hyvässä tarjouksessa ollut pöytä ostamatta. Toisaalta epäonni kääntyi tällä kertaa myös onneksi, sillä tämä pöytä lähti kotiin niin suurella alennuksella ettei hinnaksi jäänyt kuin 90 euroa!

Onko teillä ollut vastaavaa epäonnea tai onnea huonekalujen kanssa?

tiistai 17. helmikuuta 2015

Fifty Shades of Brown




 Talvisin pukeutuminen on toisaalta todella helppoa, kun voi kiskaista päälle vain farkut ja neuleen, mutta toisaalta taas todella tylsää. Tässäpä päälle tyypillinen talviuniformu, vastaavissa vietän 95% ajasta. Aamulla kiireessä töihin lähtiessä on niin helppo ottaa kaapista ensimmäinen eteen tuleva neule ja parittaa sen kanssa farkut. Toisaalta muut ihmiset eivät juuri nää kuin takin, joten ehkä talvisin saakin pukeutumisen suhteen mennä sieltä mistä aita on matalin. En taida olla ainut, joka tähän aikaan vuodesta ajattelee eniten mukavuutta ja helppoutta. Tämä asu on tosin sunnuntailta, kun en taaskaan sen enempää jaksanut asuvalintaa pohtia, vaan turvauduin samoihin arjen pelastajiin. Useimmiten sunnuntait kuluvat kotona pyykkiä pesten ja tuulipuku päällä lenkkeillessä, mutta kerrankin vähän muissa merkeissä, kaupungilla ja autolla ajellessa ympäriinsä, sillä oli niin upea aurinkoinen ilmakin. Tällaisia ilmoja olenkin odottanut, aurinkoa ja pientä pakkasta. Mutta pakko sanoa, etten pistäisi ollenkaan pahitteeksi jo kaivaa kaikki kesämekot käyttöön.

Sain *Sunglasses Shopilta lahjaksi *Ray-Banin Cats 1000 aurinkolasit kilpikonnakuosissa, joten halusin niiden sävyn mukaan pukeutua ruskean eri sävyihin päästä varpaisiin. Zaran beige takki jäi alkutalvesta kohtalaisen vähälle käytölle, mutta viime aikoina olen sitten käyttänyt sitä senkin edestä. Karvahuppu on sen verran talvinen, että pian takki lähtee säilöön odottamaan ensi talvea. Minusta ruskeat aurinkolasit ovat paljon pehmeämmät kasvoja vasten kuin mustat ja sopivat hyvin vaalean takin kanssa. Kuten sanottu, tänä keväänä makuani miellyttää kovasti varsinkin isot aurinkolasit sekä värikkäät peililinssit. Vaikka neutraalit Aviatorit suosikkeina pysyvät vuodesta toiseen, aina ei tarvitse mennä niin varman päälle, vaan on kiva saada asuihin jotain pientä ekstraa ja aurinkolaseilla se onnistuu helposti. 

Käytän tällä hetkellä eniten pieniä crossbody laukkuja, sillä töihin en tarvitse juuri mitään mukaan, lisäksi laukut ovat näppäriä arjessa vaikka ruokakaupassa käydessä. Eniten käytössä oleva laukku on ollut viime aikoina Louis Vuittonin Favorite MM, joka on juuri sopivan kokoinen; rahapussi, huulikiilto, avaimet ja aurinkolasikotelo mahtuvat sisään ilman järjestämistä. Näiden uusien Cats lasejen kotelo ei ole mikään pieni, mutta sekin menee ihan heittämällä Favoriteen. Jos pohditte Vuittonin EvanPocheten ja tämän Favoriten välillä suosittelen ehdottomasti jälkimmäistä. Se on muuten hassua, että talvella pärjään pienillä laukuilla, mutta kesällä mukana kulkee isommat laukut, kun tarvitsen paljon enemmän kaikkea mukaan. Monilla tämä taitaa mennä juuri toisinpäin laukkujen kanssa?




Favoritille täydellinen pari on Mangon tummanruskeat mokkanahkaiset nilkkurit pienellä korolla, samat löytyvät minulta myös mustina ja tämä kaksikko on todella kovassa käytössä. Täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti kuinka mukavat nämä nilkkurit ovat olleet, joten aion jatkossakin katsoa Mangon kenkävalikoimat läpi. Kävelin näillä ruskeilla muutama viikko takaperin Helsingissä aamusta iltaan eivätkä tuntuneet missään. Ennen en juurikaan korkoja käyttänyt, mutta nykyisin ne löytyvät jaloista lähes aina vapaa-ajalla. Saa nähdä jäävätkö korot kevään tullen ja lenkkarit tulevat tilalle ;)


aurinkolasit *Ray-Ban - takki Zara - farkut *Topshop - pooloneule Esprit
 nilkkurit Mango - laukku Louis Vuitton - nahkakäsineet Aldo 

*mainoslinkkejä

lauantai 14. helmikuuta 2015

Asuja citylenkkareilla

 Miten voikaan olla näin iloinen yksistä uusista kengistä? Olen kävellyt kotona uudet New Balancen tossut jalassa ja täytyy sanoa, että älyttömän mukaville tuntuvat. Mitä enemmän niitä katselen ja sovitan eri vaatteiden kanssa, olen vain tyytyväisempi, että ne ostin. Pohdin aluksi, kuinka saan yhdisteltyä harmaat lenkkarit pinkein yksityiskohdin vaatekaappini muun sisällön kanssa, mutta yllättävän helppoa! Mielessä on monia asuyhdistelmiä uusien kenkien ympärille. Kunhan kadut vähän kuivuvat haluan ehdottomasti yhdistää kengät harmaaseen villakangastakkiini vielä näin kylmemmillä ilmoilla. Kokosin muutaman kollaasin uutukaisteni ympärille jo vähän keväisempiä kelejä ajatellen, vastaavia asuja tullaan varmasti päälläni näkemään kevään aikana. Kollaaseissa näkyy kenkien lisäksi paljon elementtejä, jotka miellyttävät silmääni tänä vuonna, varsinkin kaikki rento on nyt makuuni, erilaisista aurinkolaseista puhumattakaan.


 trenssi - neule - farkut - aurinkolasit - kynsilakka Orly - huulilakka Maybelline - laukku Louis Vuitton

Harmaa ja beige ovat harmoninen yhdistelmä, ja klassinen trenssi onkin loisto pari rennoille lenkkareille. Mietin pääni puhki, mikä laukku tähän yhdistelmään sopisi ja tulin siihen tulokseen, että Monogram -kuosi sopii kaikkeen. Petit Noén rento malli jatkaa asun rentoa teemaa. Vähän naisellisuutta asuun tuovat isot aurinkolasit sekä kenkiin mätchaavat pinkit huulet ja kynnet. Uusin kynsilakkaihastukseni on muuten Orlyn Beach cruiser -sävy, superpinkki!


En olisi ikinä uskonut, mutta voisin hyvin lähteä vaikka shoppailemaan lenkkareiden ja siistejen collegehousujen combossa, kun niihin yhdistää biker-nahkatakin, upean laukun ja piristävät aurinkolasit, on asu ihan kaupunkikelpoinen. Vähän väriä asuun lenkkareiden lisäksi toisivat Ray-Banin upeat violetit Aviatorit, jotka on ihan pakko saada kesäksi! Tämä olisi muuten ihan loistava asu nyt keväällä lentämiseen, täytyykin pistää mieleen ensi kuussa koittavaa Espanjan matkaa ajatellen.

aurinkolasit - takki - neule - laukku Céline - farkut

Vaaleanpunainen naisellinen takki tekee hyvää kontrastia lenkkareille ja muutenkin pitäisin asun sävyiltään vaaleana, toisaalta myös mustat nahkahousut sopisivat asuun loistavasti. Tässä asussa näkisin niin itseni kevään ensimmäisellä irtojäätelöllä aurinkoisena kevätpäivänä. Kaikki muut elementit kaapista löytyvät paitsi tuo suloinen Célinen Nano -laukku, jota aion kyllä ehdottomasti etsiä vaikka kissojen ja koirien kanssa kunhan Rivieralle pääsen.


Raitapaidan ja farkkutakin combo on pettämätön, lenkkareiden kanssa asu sopii vaikka sunnuntaikävelylle. Muhkea harmaa huivi sitoo asun yhteen ja lämmittää, jolloin tällaisen asun käyttöä ei tarvitse niin suuriin lämpöasteisiin asti odotella. 

Muistutuksena vielä loppuun, että Zalandon 15% alekoodi YSTAVANP sekä Sunglasses Shopin 12% alekoodi NANNE12 ovat voimassa vielä tänään ja huomenna (15.2 asti)! :)

Linkit mainoslinkkejä!

torstai 12. helmikuuta 2015

New Balance

 Minulla kävi ihan älytön tuuri uusien lenkkareiden suhteen, joten ihan pakko kertoa teillekin kera puhelimella nopeasti napatun kuvan liikkeessä, sen verran fiiliksissä olen. Olin ajatellut hankkia uudet lenkkarit lähinnä kaupunkikäyttöön, tässä kollaasissa haaveilin Massimo Duttin siroista lenkkareista, joita aion kyllä edelleen tilaisuuden tullen etsiä liikkeistä, mutta en enää malttanut odotella ulkomaille asti citylenkkareiden toivossa, joten olin jo kääntynyt nettikauppojen suuntaan. Yhden mieleisen mallin bongasinkin New Balancelta, mutta koska minulle ei ole ennestään merkin kenkiä ajattelin käydä ensin täällä liikkeissä paikan päällä sovittamassa kokoja ennen kuin alan netistä tilaamaan. Ehdin todella harvoin kaupungille ihan muuten vain pyörimään, joten keskiviikkona pikaisesti ennen ompelutunneille menoa pyörähdin muutamassa urheilukenkiä myyvässä liikkeessä. En olisi koskaan uskonut, että löydän kengät Sokokselta! Huomasin heti seinällä harmaat New Balancet, tarkemmin niitä silmäiltyäni olivat juuri minun kokoani ja yksi pari hyllyssä! Kun katsoin hintalappua suu loksahti auki, kengät olivat nimittäin 70% alennuksessa! Äkkiä sovittamaan ja istuivat jalkoihin kuin hansikkaat. Tyylini mukaan en osannut siltikään heti tehdä päätöstä ostaako vai ei, pohdin josko kuitenkin löytäisin vielä jotain vähän sirompaa ja onko tuo pinkki nyt vähän liikaa. Siinä sitten pyörin kengät jalassa pitkin putiikkia, tietysti samalla niistä muutaman kuvan napaten. Kunnes katsoin kelloa, myöhästyn pian ompelusta - pikaisesti siis kassalle! Eipä tarvitse enää alkaa netistä tilaamaan. Kengille jäi hintaa 30 euroa, en tajua miten minulla on ollut viime aikoina tällaista tuuria alennusten suhteen! Kunhan kelit sallivat aion ehdottomasti parittaa nämä esimerkiksi beigen trenssin ja harmaan huivin kanssa... Ehkä pakko koota muutama inspiraatiokollaasi myöhemmin näiden uutukaisten rinnalle.

Kevään pakolliset & alekoodi


Lauantaisen ystävänpäivän vuoksi Zalando tarjoaa kaikista normaalihintaisista tuotteista 15% alennuksen! Alennuksen saatte koodilla YSTAVANP ja se koskee yli 100 euron tilauksia, voimassa (to-su) 12.-15.2.2015. Shoppailemaan tästä!

Nyt onkin hyvä hetki tehdä hankintoja kevättä varten, mikäli jotain garderobista puuttuu, kun sen alennuksen kera voi hankkia. Keräilin tällä kertaa kollaasin tuotteita, joita tulisi mielestäni jokaiselta naiselta löytyä kevään tullen - valkoiset Converset, puuvillainen raitapaita, biker-nahkatakki, vaalea trenssi, ballerinat ja perus farkut. Näillä pärjää jo pitkälle ja saa koottua erilaisia asuja keskenään yhdistellen. Omat kevätvaatteeni- ja kenkäni ovat hyvällä mallillaan, mutta josko viimein tilaisin toiset Topshopin farkut, kun on ollut suunnitteille jonkun aikaa...

Postaus toteutettu yhteistyössä Zalandon kanssa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Skirt in Winter


Inspiroiduin suuresti nähdessäni tämän Lilin hameasun, ja halusin itsekin viime lauantaina kahvittelemaan ja vähän taidetta ihailemaan pukeutua samantyylisesti, kuitenkaan asua täysin kopioimatta. Minusta blogeissa onkin juuri parasta inspiraation saaminen erilaisiin vaateyhdistelmiin, joita ei itsellään tulisi mieleen. Lilin lisäksi vierailen usein Ulriikan blogissa, jos kaipaan inspiraatiota hameiden ja mekkojen käyttöön, tämä nainen kun todellakin taitaa näiden vaatekappaleiden yhdistelyn! Itse yhdistin Mangon harmaan a-linjaisen hameen beigeen muhkeaan Espritin pooloon, navysiniseen takkiin ja mustiin asusteisiin.Tämä on muuten ensimmäinen hameeni tässä mallissa, en koe sen sopivan ihan parhaiten itselleni, mutta haluan toisinaan vaihtelua. Asu olisi kyllä näyttänyt paljon enemmän minulta, jos villakangastakin sijaan olisi voinut pukea joka mustan biker-nahkatakin tai beigen mokkanahkaisen version, kunhan ilmat vähän lämpenevät täytyy kokeilla asua ehdottomasti niin, nyt se jäi minusta vähän valjuksi. Arvatkaa vaan, olenko meinannut jo monesti heivata villakangastakit takapihan pöntöön ja ottaa nahkatakit ja trenssin käyttöön? No onneksi ihan pian tämä onnistuu paleltumatta. 


 hame *Mango - pooloneule Esprit - takki River Island - laukku Mulberry
rannekorut Beso Helsinki & *Stylesnob - nilkkurit Mango - aurinkolasit *Céline 

Muistakaa, että saatte tämän viikon ajan (15.2 asti) *Sunglasses Shopilta 12% alennuksen koodilla NANNE12!

*mainoslinkkejä 

tiistai 10. helmikuuta 2015

BESO Helsinki



Mainitsinkin aiemmin ohimennen, että sain pari viikkoa takaperin postin mukana todella mieluisan lähetyksen. Eräänä päivänä tullessani töistä tyylikäs musta kirjekuori minua kotona odotteli, hetkeäkään odottelematta se oli saatava heti auki, sillä tiesin jo mitä ihanuuksia sieltä paljastuu. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun aloin lukemaan Home at last  -blogia, jonka kirjoittaja Taru tekee omin käsin upeita koruja BESO Helsinki -merkin alla. 
 Tarun blogissa oli aikanaan arvonnassa ihania rannekorusettejä ja toivoin niin voittavani, samalla pohdin, että mikäli en voita tulen ehdottomasti ostamaan omani. Arpaonni ei valitettavasti suosinut, mutta korut jäivät mieleeni sen verran, että päätin ottaa Taruun yhteyttä sähköpostitse, josko hän voisi tehdä minulle oman setin koruja. Sähköposteja vaihdeltiin puolin ja toisin, sovimme hinnat ja minkälaisista koruista olisi kyse. 


 Pyysin kolmen rannekorun settiä, joissa olisi neutaalinsävyistä nahkaa, kullanväriä, niittejä ja jotain tyttömäistä - aika paljon pyydetty? Muuten annoin Tarulle vapaat kädet, sillä luotin hänen makuunsa, en ole nähnyt ainuttakaan hänen tekemäänsä korua, jota en voisi pitää. Rannekorujen lisäksi Taru tekee toki muitakin koruja kuten upeita kaula- ja korvakoruja. Tiedän muuten ainakin mitä spesiaalia hankin anopille seuraaville syntymäpäiville ;)

Rannekoruja tuli sitten niiden kolmen sijaan suurena yllätyksenä seitsemän kappaletta! Aikataululla ei ollut kiire, mutta korut sainkin paljon nopeammin kuin osasin odottaa. Mustaa, tummanruskeaa, valkoista, käärmekuviota, niittejä, ketjua, vähän kaikkea, mutta kaikki sopii yhteen. Yksityiskohtana koruihin oli painettu pieni X-kirjain, ihana pieni ja ajateltu juttu, lisäksi korut tulivat suloisissa mustissa pussukoissa. Taru oli tehnyt koruista juuri minun näköisiäni ja olen älyttömän tyytyväinen niihin. Parasta koruissa minusta onkin juuri se, että ne ovat juuri minulle käsityönä tehtyjä, yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja ja myös pakkaukset kirjekuorta myöten oli mietitty loppuun asti.

  "BESO Helsinki -merkin alla valmistan käsin - suurella intohimolla - kauniita koruja.

Koruissa riippuva X merkitsee suudelmaa."


Koruista saa monenlaisia yhdistelmiä tehtyä, joko kaikki kerrallaan tai muutama erilainen, toisinaan tykkään käyttää kellon kaverina vain yhtä korua, kuten suloista rusettia, joka onkin lempparein koruni tällä hetkellä. Olen myös yhdistellyt koruja muiden korujeni kanssa, vain mielikuvitus on rajana kuinka monta erilaista settiä näistä saa. Itse olen kyllä täysin myyty näiden korujen suhteen, taisi uusi suosikkimerkkini löytyä mitä koruihin tulee. Arvaatka kuka haluaisi nyt jotain värikästäkin kesäksi? Miettikää vaikka tätä pinkkiä ihanuutta rannetta koristamassa kera rusketuksen... 
 
Lisätietoja BESO Helsingistä voitte lukea merkin nettisivuilta ja käykää myös Facebookissa tykkäämässä! Kiitos vielä tuhannesti Tarulle <3

maanantai 9. helmikuuta 2015

I love Sunglasses

Pidemmän aikaa blogiani lukeneet ovat varmasti huomanneet rakkauteni aurinkolaseja kohtaan. Varsinkin kesäisin lähes joka ikisessä kuvassa on aurinkolasit naamalla. En suinkaan halua peitellä kasvojani, mutta omaan todella herkät silmät, jotka heti auringon niihin iskiessä valuvat kuin viimeistä päivää ja eihän se tietenkään hyvältä kuvissa näytä. Aurinkolasit myös ovat minulle asuste siinä missä laukkukin ja näihin rakkaisiin asusteisiin tykkäänkin panostaa. Vuosien aikana aurinkolasikokoelmani on kasvanut aika lailla, mutta aina sitä löytää itsensä vain haaveilemasta uusista pokista varsinkin mitä lähemmäs kevättä mennään. Kun kerran on panostanut laadukkaisiin laseihin, ei halua enää palata takaisin ketjuliikkeiden versioihin. Nykyisin tilaan lasini lähes poikkeuksetta Sunglasses Shopilta, sillä heidän hintansa vain ovat ne kaikista edullisimmat, valikoima todella laaja, paketti tulee maksutta lähetin mukana ja toimitus on todella nopeaa!

 Sain teille blogini lukijoille alennuskoodin Sunglasses Shopille loistavasti näin tulevan kevään ja ystävänpäivän kunniaksi! Nyt on hyvä hetki hankkia lasit, kun jo ennestään edullisista hinnoista saatte vielä 12% alennuksen koodilla NANNE12. Koodi on voimassa 9-15.2.15. Keräilin kollaasiin omistamiani laseja sekä uusia haaveita heidän valikoimistaan;

1. Cats 1000 2. Aviator L0205 3. Aviator 001/51 4. Aviator W3276
5. Aviator 112/17 6. New Audrey 7. Aviator 167/1M 8. Wayfarer

Olen jo monen vuoden ajan suosinut Ray-Banin klassista Aviator -mallia, joita itseltäni löytyykin neljät; neutraalit ruskeat liukuvärjätyillä- ja tummanvihreillä linsseillä (2&3) sekä kahdet näyttävät peililasit niin kultaisina (4) kuin sinisinä (5). Itse suosin Aviatoreissa 58 -kokoisia linssejä, jotka mielestäni sopivat todella monen kasvoille ja olen vahvasti sitä mieltä, että jokaiselta tulisi löytyä ainakin yhdet Aviatorit ;) Haaveissa olisi vielä tämän nelikon rinnalle peililinssit upeassa uutuusvärissä violetissa (7), joihin ensi kertaa törmätessäni ihastuin heti. Sunglasses Shopilla ei näyttänyt tällä hetkellä olevan tätä violettia mallia kuin 55 -kokoisilla linsseillä, mutta jään seuraamaan tilannetta josko 58 -kokoa ilmaantuisi, nimittäin lasit ovat upeat, tuo kollaasin kuva ei kyllä kerro totuutta. 

Aviatoreiden lisäksi minulta löytyy Ray-Banin mallistosta mustakehyksiset Fayfaferit (8), ne ovat laseista itselläni vähiten käytössä, mutta toisinaan kivaa vaihtelua. Toiset mustat lasini ovat kohtalaisen uudet Célinen New Audreyt (6), joista uskon tulevan melko suosittu malli, itse olen ainakin täysin rakastunut niihin! Audreyt ovat ihanan klassiset, mutta kuitenkin näyttävät. Haaveissani olisi myös isot, kissamaiset pokat kilpikonnakuosissa ja iskin silmäni varsinkin Ray-Banin Cats 1000 laseihin (1), jotka saattavat nenältäni löytyä nopeammin kuin osasin edes aavistaa ;)

Alennuskoodi on siis NANNE12 ja voimassa tämän viikon. Sunglasses Shopille tästä!

Postaus toteutettu yhteistyössä Sunglasses Shopin kanssa.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Tammikuun asut


1. First outfit of the year
2. Untuvatakki
 3. Shopping Outfit
4. Leather Shorts
5. Black & Grey
6. Winter Floral

Tänä vuonna ajattelin aloittaa postaussarjan kuukauden asut, eli kuun vaihtuessa kerään edellisen kuun asut yhteen. Tammikuun asut olivat sävyiltään neutraaleja; harmaata, beigeä, mustaa ja konjakinruskeaa. Päähineet ovat olleet tänä talvena kovassa käytössä ja yhdistän pipon lähes asuun kuin asuun. Lemppareita vaatteissa kuukauden aikana olivat Mangon harmaa takki, joka taipuukin moneen asuun, sekä Topshopin farkut. Yleisestikin käytän todella paljon samoja vaatteita, mutta yritän yhdistellä niitä erilailla. Tästä asukuvailusta onkin itselleni suuri hyöty, sillä kun näen vaatteeni kuvissa keksin helpommin erilaisia yhdistelmiä niiden ympärille.