torstai 5. toukokuuta 2016

MORE OF MILAN


Jaoin jo  omia tärppejäni Milanoon täällä, mutta pistin vielä muutamia kuvia erikseen jakoon tästä upeasta kaupungista. Minulla ei ollut lähtiessä hirveän korkeat odotukset kaupungin suhteen. Ajattelin sen olevan vähän kuin Pariisi, eli suuri, hieno ja likainen. Kun ei odota liikoja, voi yllättyä. Niin ainakin minulle kävi. En ollut juurikaan tutkinut kohdetta etukäteen kotoa, enkä hirveästi tiennyt siitä, ainoastaan että Duomo löytyy. Heti saavuttuamme Milanoon lauantai aamupäivällä minulle tuli ensituntumalta tosi hyvä tunne paikasta. Tunnelma oli rento eikä yhtään niin suurkaupunkimainen kuin ajattelin? Vaikea selittää, mutta tykkäsin Milanosta heti. Kaupunki oli myös kohtalaisen siisti, toki graffiteja löytyi, mutta yleisesti kadut olivat puhtaat. Ihmiset aivan älyttömän mukavia, poliisit hymyilivät ohi kulkiessa ja toiset ihmiset otettiin täällä huomioon. Minusta italialaiset ovat todella kauniita, niin lapset, miehet kuin naiset, usein törmäsikin perheisiin päiväkävelyllä, jotka olivat kuin suoraan jostain catalogista. M
ilanossa yhdistyi vanhat ja uudet rakennukset, näkyi todella moderniakin muotoilua vanhojen rakennusten rinnalla. Itselleni arkkitehtuuri on tärkeää lomilla, tykkään ihailla kauniita (vanhoja) rakennuksia ja pieniä suloisia kujia. Vaikka tykkään ulkomailla, että shoppailumahdollisuudet ovat hyvät, mitä ne Milanossa todella olivatkin, se ei ole minulle kuitenkaan nykyisin enää ihan niin tärkeää.  Tässä kaupungissa vain oli sitä jotain! En oikeasti keksi mitään huonoa sanottavaa paikasta, se nousi aivan ehdottomasti lemppareideni joukkoon.

Minusta kevät on hyvä aika matkustaa Milanoon, kun ei ole vielä liian kuuma eikä turistiaika ole vielä täysillä päällä. Parinkymmenen asteen lämpötilat ovat ihan sopivat, enkä edes kaipaa lämpimämpää, varsinkaan näin kaupunkilomalla. Milanoon lentää Suomesta vajaassa kolmessa tunnissa, eli se on loistava kohde vaikka viikonloppulomaksi. 

Olimme tosiaan Milanossa viikon, mikä oli ihan sopiva aika, vaikka nähtävää olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Sen jälkeen matkamme jatkui toiseen kaupunkiin Bresciaan, eli seuraavaksi siitä. Rakastuin kyllä Italiaan ihan näin ensimmäisellä reissulla ja ehdottomasti haluan tulevaisuudessa maahan uudelleen. Tänään tosin suuntaamme näin helatorstain vuoksi mökille ensimmäistä kertaa tälle keväälle. Sää on ihan uskomattoman upea, eli taidanpa kaivaa bikinit esiin. Aurinkoista päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti