sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tällä viikolla...




Kävimme alkuviikosta Tallinnassa yhden vanhimmista ystävistäni ja hänen äitinsä kanssa. Päivä oli tosi kiva, ja oli ihanaa kun ehdimme kerrankin nähdä oikein kunnolla, kun asumme eri kaupungeissa. Vaikka kotoa lähtiessä Tallinnaan näytti sadetta, oli keli paikan päällä jotain ihan muuta - pelkkää aurinkoa. Korkkasimme matkalla satamaan pienet skumpat ja ne juotiin tyylikkäästi muovisilla värikkäillä pilleillä. Pääsimme myös laivan kannelle kylmien juomien ääreen.

Otin aurinkoa parvekkeella ja muutenkin ihan mahtavista kesäkeleistä saimme nauttia pitkin viikkoa. Rannalle en ole päässyt vielä kertaakaan tänä kesänä tai mökille. Tosin en aio enää maata kuutta tuntia kerrallaan aurinkoa ottaen, niin kuin ennen, enkä sen puoleen ole mikään kovin innokas mökkeilijäkään.

Sain huilattua viikon kestänyttä inhottavaa flunssaa pois, kun töitä oli vähemmän. Toisaalta tuntuu etten juuri kotona ollut. En olisi uskonut koskaan enää sanovani näin, mutta rakastan vuorotyötä! Ehtii tehdä kaikenlaista ennen iltavuoroon suuntaamista, eivätkä päivät ole koskaan samanlaisia. Olen niin onnellinen ihanista työkavereista ja työstä, josta nautin suunnattomasti ja menen sinne joka kerta hymy huulilla, se kun ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys. 

Vietimme perjantain kesäisessä Helsingissä ja olimme vasta myöhään illalla kotona. Merisatamanranta ja Helsingin jäätelötehdas kuuluvat ehdottomasti kesään. Tosin tuli valinnan vaikeus mennäkö Magnumiin vai jäätelötehtaalle, jätin ensimmäisen seuraavaan kertaan. Söin viikon aikana taas ihan liikaa jäätelöä muutenkin. Kesä mikä ihana tekosyy!

Täytin 30-vuotta. Kolmekymmentä!!! Ihan kauheaa! Synttärini vietin töissä, mutta illalla kävimme sentään dinnerillä. En ole koskaan oikein välittänyt viettää omia syntymäpäiviä ja nyt ajatus vanhenemista on lähinnä alkanut ahdistaa. Pientä kriisinpoikasta on ollut havaittavissa, tekisi mieli esimerkiksi värjätä hiukset pinkiksi. Siis minä, joka en värjää hiuksia muutenkaan laisinkaan. Onneksi näytän nuorelle! Paperit kysytään usein edelleen, ja olen siitä aina superiloinen.

6 kommenttia:

  1. Onnittelut ja tervetuloa kolmekymppisten kerhoon!:) samat kriiseilyt ollut täälläkin, vaikka nuoriahan tässä vielä ollaan. Multakin usein edelleen papereita kysytään ja se pelastaa aina päivän :) Mutta on tässä iässä hyvääkin, ainakin itse olen paljon tasapainoisempi, itsevarmempi ja onnellisempi mitä kaksikymppisenä olin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 No ihan totta, ei me mitään ikäloppuja vielä olla :D Vaikka 2-kymppisenä ajattelin, että hitto 30 on vanha :D Ihanaa kun kysytään edelleen paperit. Mutta oon huomannut, että mulla suupielet alkaa kääntyä alaspäin, apua!!! :D Ja ihan samaa mieltä, on tässä iässä hyvääkin!

      Iloista juhannusta! :)

      Poista
  2. Onnea♥
    30v. oli myös minulle pieni kriisinpaikka, välitilinpäätös.
    Lukuna se tuntu niin suurelta (ja vanhalta verrattuna 29v.) Mutta pianhan sitä huomasi että aurinko nousee ja laskee ihan niinkuin ennenkin, joten no hätä ;) Olen jo 43v. eikä tunnu missään :)

    Kerropa missä kannattaa Tallinnassa shoppailla? Haaveissa olis päästä nyt kesällä käymään Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Kiva kuulla etten ole ainut kriiseilijä, haha :D Tosin mulla oli kyllä paljon pahempi kriisi jo muutama vuosi sitten, koska olin työssä mikä ei ollut yhtään mun juttu. Numeroitahan nuo vaan on ;)

      Mä käyn yleensä ihan vaan siinä Rottermannilla ja Viru keskuksessa! Päiväreissulla ei ole montaa tuntia aikaa niin ei siinä muualle ehdi. Mutta Rottermannilta löytyy Stradivarius, Bershka, Pull&Bear ja Reede joissa ainakin käyn. Viru keskuksessa sitten Zarassa (jossa on vähän edullisempaa kuin Suomessa) Ja nämä paikathan on siis ihan lähekkäin, vastapäätä toisiaan :) Eikun Tallinan matkaa varaamaan ;)

      Poista
  3. Paljon onnea Anne! Olet kyllä nuoren näköinen joten no hätä! :) Perässä tullaan ja mulla maaginen 30 tulee täyteen lokakuussa :D ja mullakin kysytään paperit ;)

    Kivaa kun teet näitä kuulumispostauksia aina, tulee hyvä mieli näistä ja kuvatkin taas niin kesäisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja haha, onni kyllä näyttää nuoremmalle, ihanaa kun meiltä kysytään paprut! :) Meinaatkos pitää juhlat sitten lokakuussa? :)

      Poista