maanantai 14. elokuuta 2017

Bonjour!







mekko - Monki
aurinkolasit - &Other Stories
pistokkaat - Topshop
laukku - Céline
kello - Cluse (saatu)

Ranskasta on nyt palattu, mutta onneksi minulle sattui pari vapaapäivää heti loman perään. Sen verran rankka matka oli, että nyt on ihan vain levättävä ja pyykkikone huutaa jo taustalla. Miten muuten matkalaukun purkaminen on aina yhtä kauhea projekti? Matka meni kaiken kaikkiaan tosi kivasti ja oli ihanaa palata tuttuihin maisemiin Cannesiin. Tällä kertaa siis yövyimme hotellissa (aiempina vuosina olemme vuokranneet asunnon), joka oli hurjan hyvällä paikalla ihan kaupungin keskustassa, mutta kuitenkin rauhaisalla sivukadulla. Käveltyä tuli helteessä parikymmentä kilometriä päivässä, sekä tehtyä muutama päiväreissukin, joten mikään löhöilyloma ei ollut todellakaan kyseessä. Lisää Ranskan tunnelmia kuitenkin myöhemmin. 

Ennen Rivieralle lähtöä meillä oli jo pieni miniloma Helsingissä, kun yövyimme siellä yhden yön. Menimme kaupunkiin perjantaina hyvissä ajoin, joten ehdimme puuhailla kaikenlaista. Hotellilta pääsimme kätevästi taksilla lauantaina iltapäivällä lähtevälle lennolle. Valitsen lähes aina hotelliksi Scandic Marskin, koska tykkään sijainnista sekä hotellin aamupalasta. Saimmekin huoneen ihan superupealla maisemalla kun koko huone oli yhtä ikkunaa ja näkymät suoraan kaupungille. Harmi etten juurikaan ehtinyt maisemaa ihailla, kun Helsingissä on aina niin paljon tehtävää. Kävin muutamilla kaupoilla, kävimme syömässä sekä maailmanpyörässä.

Matkailu on ihanaa, mutta ihanaa oli myös eilen palata kotiin. Yhteensä kymmenen päivää reissussa oli ihan tarpeeksi, ja innolla palaan taas tuttuihin rutiineihin kotona. Odotin jo vähän terveellisempää ruokavaliota, niin huonosti on tullut koko kesä ja varsinkin nyt loma (nimimerkillä pari jäätelöä päivässä) syötyä, että olo on kokoajan tosi pöhöttynyt. Minusta on myös kivaa palata töihin ja vaikka ihan vain lukea lehtiä tai blogata. Nyt jatkan kuitenkin matkalaukun purkamista. Palataan!

2 kommenttia:

  1. Sinulla on sitten ihania kesämekkoja,voisit tehdä jonkun kesämekkopostauksen.Olen itse löytänyt todella huonosti kivoja kesämekkoja,en tiedä mistä johtuu.Mutta ne muutamat,mitkä ovat löytyneet ovatkin sitten olleet kovassa käytössä.
    Loma on kiva,mutta minä myös pidän rutiineista ja siitä elämä ikäänkuin normaalistuu. Ja vielähän tuota kesää näyttää kuitenkin olevan vielä jäljellä.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Joo menee vähän tylsiksi nämä asukuvat kun en käytä kuin mekkoja :D En edes muista milloin olisi ollut vaikka farkut jalassa! Tämä Monkin mekko on jo syksyn uutuuksia ja aika syksyiset sävyt tässä minusta jo on :) Ostin juuri tuona päivänä reissuun, muttei sitä Ranskassa voinut käyttää, ihan liian kuuma pitkine hihoineen sinne :/ Kiitos ideasta! :) Mietin vaan, kun syksy tulee niin mekot eivät ole enää kauaa ajakohtaisia...

      Minäkin pidän rutiineista ja siitä että kalenteri on täynnä! :) Tosin aiemmin koin todella pahaa ahdistusta tulla ulkomailta kotiin, mutta se johtui työstä jossa en viihtynyt laisinkaan. Nyt on niin ihana työpaikka että melkein tuli ikävä sinne :D

      Kiva kun kommentoit ja aurinkoista kesänjatkoa! <3

      Poista