torstai 14. syyskuuta 2017

Dots & Denim






takki - Gina Tricot
pusero - KappAhl
farkut - Zara
laukku - Céline
loaferit - Pretty Ballerinas
aurinkolasit - Ray-Ban

Myönnettäköön, en ole farkkutyttö sitten yhtään. Toisinaan kuitenkin vaihtelun sekä käytännön vuoksi kiskon farkut jalkaan. Olen todella mukavuudenhaluinen pukeutuja, eivätkä farkut vain kuulu minusta mukaviin vaatteisiin. Eivät edes venyvät pillifarkut saati rennot mom jeanssit. Veikkaan kesällä olleen tekemistä siinä, että jopa mammafarkut ovat nyt niin epämukavat. Muutenkin alaosat ovat vaatekaappini akilleen kantapää olleet aina. Tuntuu ettei tälläkään hetkellä minulta löydy kovinkaan monia (syksyyn ja talveen sopivia) housuja, joten voi olla että joudun lähtemään piakkoin housukaupoille. Mieluiten käyttäisin aina vain mekkoja, ja niin aion kyllä tehdäkin kera sukkahousujen niin pitkään kuin mahdollista. Nämä välikaudet ovat aina hankalia pukeutumisen kannalta, enkä itse koe nyt mitään suurta inspiraatiota. Sateiset säät toki vaikuttavat eniten vaatevalintoihin, ja omat asuni ovatkin viime aikoina koostuneet lähinnä sadetakista ja kumisaappaista, eli blogimatskusta kaukana ;) Töihin mennessä vaihdan työvaatteet, eli aika sama missä asussa sen kilometrin matkan työpaikalle suuntaansa kävelee. Onneksi työasut ovat tosi kivoja ja vaihtuvatkin suht tiheään tahtiin. Viime viikkoina on myös harmittanut hurjasti, kun en ole päässyt kuvaamaan tänne blogiin uutta materiaalia, aina kun minulla on vapaapäivä sataa kaatamalla vettä, niin tyypillistä. Kohtapuolin heitän taas kerran sadetakin niskaan ja suuntaan töihin. Palataan siis paremmalla säällä!

2 kommenttia:

  1. Siis toi pusero on IHANA!! Onko se uutta mallistoa, että mahtaisiko löytyä vielä? Alkoi niin himottaan! :D Ja housuista sen verran, että itse olen tänä syksynä bongaillut vero modasta useammat kivat mukavuuspöksyt :) Mukaan on lähtenyt parit loose fit pökät, jotka ovat kuitenkin skarpit ja istuvat sekä yhdet vahapintaiset nahkahousujen näköiset mustat tiukat housut. Kaikki niin supermukavia päällä ja plussaa myös siitä että ainakin osassa vertsun housuissa on mitoitus niin, että löytyy useampi pituusvaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ostin puseron reilu kuukausi takaperin, uskon että löytyy siis vielä :) Harvemmin käyn KappAhalissa, mutta bongasin paidan liikkeestä ohi kävellessä. Kiitos vinkistä, mun täytyy käydä Vertsussa! :) Olen nyt käyttänyt lähinnä Mangon nahkamaisia pöksyjä, ne kun on niin venyvät, vähän kuin leggarit :D tosin yksi "ongelma" on myös se etten ylipäätään pidä housujen ulkonäöstä, tai siis minusta neule+farkut combo on vaan niin tylsä, mutta käytännöllinen, joten siihen tulee turvauduttua koko pitkä talvi :D

      Mukavaa viikonloppua! ❤️

      Poista