sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Talven takkiyllättäjä








tekoturkki - H&M (samantyylinen)
kashmirpipo & kaulaliina - COS
housut - Mango 
nilkkurit - Zara (samantyyliset)
laukku - Céline

Viikko sitten lauantaina kävimme Helsingissä Tuomaan Markkinoilla sekä muutenkin pyörimässä kaupungilla joulutunnelmaa fiilistelemässä. Olin myös pitkään halunnut testata hehkutetun pizzerian Via Tribunalin (Sofiankatu 4), ja vihdoin meillä oli aikaa siihen. Ravintola kun on supersuosittu ja pöytää saa odotella. Onneksi pizzeriassa on käytäntö, että paikan päällä ei tarvitse odotella, vain ravintolasta soitetaan kun pöytä on vapautunut, kuinka kätevää! Tässä välissä ennätimme hyvin käydä markkinoilla glögeillä sekä muutenkin ihailla jouluista Tuomiokirkkoa. Pizzeria oli kyllä pienen odottamisen arvoinen, menemme ehdottomasti sinne uudemmankin kerran. 

Kun lähden päiväksi jonnekin, missä on paljon kävelyä ja istumista luvassa, en rupea kikkailemaan liikaa vaatetuksen kanssa. Hankalat sukkahousut - hame setit jäävät silloin kotiin ja mukavuus menee taas kerran kaiken edelle. Leopardikuosinen tekoturkki on ollut yksi käytetyimpiä takkejani (sadetakin lisäksi) tänä talvena. Hankin takin jo alkusyksystä ja totta puhuen mietin tuolloin, kuinkahan paljon takille tulee käyttökertoja, mutta harkinnan jälkeen ostin sen silti. Takki on kuitenkin talven aikana osoittautunut ihan lemppariksi. Käytän sitä usein ihan vain töihin kävellessä. Takki on kerännyt myös hurjasti kehuja, niin puolitutuilta kaupungilla, työkavereilta kuin ravintolassa työntekijältä. Olen vuosia tykännyt leo -kuosista, mutta sen kanssa pitää olla suhteellisen varovainen ettei vaikutelmasta tule "halpa". Näyttävä takki toimiikin parhaiten yksinkertaisten vaatteiden ja asusteiden kanssa, enkä lähtisi pukemaan sen kanssa muita statement-kappaleita samalla kertaa.

Linkit mainoslinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti