perjantai 9. helmikuuta 2018

Mix & Match in Berlin









tekoturkki - H&M
pipo - COS
pooloneule - &Other Stories
housut - Mango
reppu - Givenchy
nilkkurit - Zara

Tämä asu onkin näkynyt jo Berliinin kuvissa, mutta laitetaan vielä kokonaiset kuvat jakoon. Täytyy sanoa, että yllätyin itsekin kuinka vähillä matkatavaroilla lähdin Saksaan. Pakkasin helppous, mukavuus ja käytännöllisyys mielessäni. Samoja vaatteita ristiin rastiin muutenkin käytän päivästä toiseen, ja tuntuu että olen nyt talviaikaan ollut hurjan nirso shoppailijakin. Vaikka omistan varmasti enemmän vaatteita ja asusteita kuin moni muu, ei vaatekaappini ole kuitenkaan loputon, joten tottakai asukuvat vähän toistavat itseään, kun sama levy pyörii kuvista toiseen. Musta alaosa ja pooloneule ovat olleet päivänasuni monta kuukautta, ja voi laskea yhden käden sormin, milloin jalassa olisi ollut esimerkiksi siniset farkut. Blogista ei tietenkään näe koko totuutta, kun kuvia otetaan ehkä kerran viikossa, eli oikeassa elämässä vielä enemmän korostuuu samojen vaatteiden yhdistely. Talven ajan olen ollut todella yksinkertainen pukeutuja, mutta simppeleissä asuissa vain viihdyn parhaiten. Toisaalta ainakin itse haluan juuri ideoita niiden samojen vaatteiden käyttöön, enkä usko että siellä ruudun toisellakaan puolella omataan pohjatonta vaatekaappia. Siihen ainakin itse pyrin, että kaapissa olisi käyttövaatteita, jotka sopivat keskenään. Joten veikkaan, että näitä mustia mukavia nahkamaisia housuja ja pooloja tulette näkemään vielä ainakin pari kuukautta.

Lähdin myös reissuun vain tuon yhden repun voimin. Usein kun juuri asusteilla haen vaihtelua pukeutumiseen. Nyt en kuitenkaan jaksanut kantaa montaa laukkua mukanani ja reppu olikin sen verta kätevä, etten laukkuja edes kaivannut. Givenchyn Nano reppu on juuri oikean kokoinen omaan käyttööni, mahduttaa sisäänsä enemmän kuin ulkoapäin ehkä uskoisi ja on itsessään kevyt. Muunneltavien hihnojen avulla siitä saa myös laukun, ja rakastan mallin yksinkertaista muotoilua. Sileä nahka ei myöskään pienestä sateesta hätkähdä, eli täydellinen vaihtelevissa sääoloissa. Alkuvuoden paras hankinta ehdottomasti. Berliinissä näkyi muuten reppuja jonkun verran katukuvassa. Suomessa ei vielä niinkään, mutta uskon, että ne yleistyvät taas täälläkin muidenkin kuin koululaisten keskuudessa. Mitä mieltä olette repuista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti